4 vuotta sitten loppui hoidot. 4 vuotta... Silloin sanottiin, että kontrollit kestävät 5 vuotta. Eilen kävin kontrollissa, ja yllätyksekseni lääkäri J. Rekola sanoi, että hoitosuhde ja kontrollit oli nyt tässä. Kysyin, että tarkoittaako tämä nyt sitä, että periaatteessa saan nyt jo terveen paperit? Vastaus oli, että ei periaatteessa,vaan ihan käytännössä! Olihan se aikamoinen yllätys, kun niin olin varautunut vielä vuoden odotukseen.
Moikat ja kiitokset sanottuani lähdin hymy huulilla kahvioon, soitin miehelleni, join kahvit ja päivitin facen hyvillä uutisilla. Ostin vielä kortin, jossa kiitin lääkäriä ja kiikutin sen polin hoitajalle ja pyysin toimittamaan perille. Sitten lähdin kävelemään autolle..
Avasin U-sairaalan ulko-oven vedin ilmaa sisään ja sitten se pamahti tajuntaan... se on ohi nyt! Suuret kyyneleet valui pitkin poskiani, kun teputtelin parkkihalliin. Istuin autossa vielä hetken pää rattiin nojaten ja olin niin ONNELLINEN!
Ajellessani kotia kohti mietein, että hyvinhän tässä loppujen lopuksi kävi. Ainoa mitä menetin lopullisesti on syljen eritys. Suu kuivuu välillä niin, ettei kieli tahdo taipua. Tämän syövän takia en menettänyt hiuksiani, enkä mitään ruumiinosaa. En joutunut oksentamaan sisuskalujani ulos, koska en pysty oksentamaan. Vähäksi aikaa menetin makuaistini, mutta se on jo palautunut. En joutunut käymään hoidoissa pitkiä aikoja. Vain 7 viikon intensiivinen hoito sädetyksineen ja solumyrkkyineen. Lyhyt aika,näin jälkeenpäin ajatellen.
Mutta voittaja en ole. Mitä mä olisin voinut voittaa, kun en edes mistään kilpaillut? Mä olin vain taistelutanner, alusta, missä kilpaili olemassaolostaan syöpä ja lääketiede. Lääketiede voitti.
Minä en ollut taistelija, kun en ollut sodassa. Lääketiede taisteli syöpäsoluja vastaan. Ja syöpä hävisi.
Minä olin vain sivusta seuraaja. Minulla ei ollut mitään aseita annettavaksi siihen koitokseen,mitä mun sisällä käytiin. Entä asenne!? Huutaa moni. Tai positiivisuus!? Ei ne mitään paranna. Ne vaan auttoi mua SIETÄMÄÄN noi hoidot hieman paremmin. Jos näin olisi, miksi positiiviset ja hyvällä asenteella olevat ihmiset sairastuu syöpään? Ja miksi niistä myös osa kuolee?
Kyllä siinä kuulkaa on kuin lastu lainehilla,kun siihen rumbaan joutuu. Alussa siinä kulkee hienosti hiljaa virtaavan veden vietävänä. Voi jopa katsella ympärilleen ja ihmetellä outoa ja uutta. Mutta virran vauhti kiihtyy matkan edetessä. Tulee karikoita, joihin karauttaa oudolla reitillä tietämättään ja pää painuu välillä veden alle ja tuntuu että happi loppuu. Mutta se eloonjäämisvietti saa meidät pyristelemään ylös pinnan alta. Ja taas mennään... tulee suvanto vaihetta ja taas karikkoja ja koskia, jotka heittelevät sua ympäri, ympäri,ympäri. Jossain kohdin, ei enää tiedä miten päin sä olet, kunnes näät auringonsäteet yläpuolellas ja lähdet kohti niitä ja pintaa. Pinnalle päästyäs vedät keuhkot täyteen ilmaa ja huomaat, että se virta on muuttunut tyveneksi.. matkan paskin osuus on päättynyt.
Se oli siinä. Se matka. Se tulee aina kulkemaan jollain tasolla mun mukana. Uutta en halua kokea. Kukapa haluaisi, mutta silti elämä ei aina tarjoa sitä parastaan. Otetaan vastaan,mitä annetaan. Surraan, kun sen aika on. Ei aiemmin.
Kiitän nöyrimmästi tällä mun paskalla matkalla edes jollaintavalla mukana olleita.
KIITOS
The End
keskiviikko 4. joulukuuta 2019
sunnuntai 4. joulukuuta 2016
Vuosi " kellon kilkutuksesta"
No niin. Vuosi sitten 4.12 kävin saamassa viimeisen sädeannokseni. Ja vasta sen jälkeen alkoi vointi huonontumaan. Jos olisin sen tiennyt minkä nyt kokemuksen kautta tiedän, niin olisinko pystynyt valmistautumaan jotenkin? Epäilempä.
Olen facessa ulkolaisessa tonsilla cancer support ryhmässä ja niitä tarinoita kun lukee, niin on se vaan pakko todeta , että on onni syntyä Suomeen ja varsinkin sairastaa Suomessa... täällä saat samaa hoitoa, olet sitten mistä yhteiskuntaluokasta tahansa. Ja voisi myös sanoa, että miltei ilmaiseksi. Onhan tietenkin olemassa yksityissektoreita, joiden palveluita voivat ne käyttää, jotka haluavat ja joilla on varaa tai on ottanut sopivan vapaaehtoisen vakuutuksen. Mutta itse hoito ei käsittääkseni eroa julkisesta sairaanhoidosta, vaan saman protokollan mukaan edetään syövän hoidossa kuin julkisella sektorillakin. Toista tuolla suuressa maailmassa.. hoidoista voi joutua maksamaan suuriakin summia. Ja kalliita kuvauksia, esim. PET kuvausta, et välttämättä saa kuin kerran tai kaksi, koska vakuutus ei kata niitä enempää, vaikka lääkäri olisi sellaista suunnitellut. Siinä sitten yrität repiä rahaa jostain ja ihmisillä on sellaisia rahankeräys sivustoja, joiden kautta halukkaat voivat lahjoittaa muutaman dollarin, punnan tai ruplan... Meillä on maksukatot matkoista, lääkkeistä ja sairaalamaksuista, ja kun ne ylittyy niin mikäs meillä täällä ollessa. Tätä kun miettii ja on joutunut näitä palveluita käyttämään, niin ihan mielelläni niitä veroja maksan pienestä palkastani.
Nyt odotan joulua.... mulla on kaikki pyhät vapaat töistä. Viime joulu meni ihan sumussa eikä sitä Joulumieltä tainnut juurikaan olla. Nyt on toisin. Makuaisti on palautunut miltei kokonaan ja kroppakin suht kunnossa.
Niin ja tuo otsikko... Ameriikoissa näyttäisi olevan tapa, jonka voisi Suomessa ottaa käyttöön; Kun olet saanut viimeisen sädehoidon, niin sädepolin seinässä on iso kello, jota potilas kilkuttaa merkiksi, että "ohi on "
Minä en kuitenkaan halua sitä kelloa soittaa....
❤ Ihanaa Joulun odotusta kaikille ❤
Lämpimin ajatuksin ja halauksin
Katariina
Olen facessa ulkolaisessa tonsilla cancer support ryhmässä ja niitä tarinoita kun lukee, niin on se vaan pakko todeta , että on onni syntyä Suomeen ja varsinkin sairastaa Suomessa... täällä saat samaa hoitoa, olet sitten mistä yhteiskuntaluokasta tahansa. Ja voisi myös sanoa, että miltei ilmaiseksi. Onhan tietenkin olemassa yksityissektoreita, joiden palveluita voivat ne käyttää, jotka haluavat ja joilla on varaa tai on ottanut sopivan vapaaehtoisen vakuutuksen. Mutta itse hoito ei käsittääkseni eroa julkisesta sairaanhoidosta, vaan saman protokollan mukaan edetään syövän hoidossa kuin julkisella sektorillakin. Toista tuolla suuressa maailmassa.. hoidoista voi joutua maksamaan suuriakin summia. Ja kalliita kuvauksia, esim. PET kuvausta, et välttämättä saa kuin kerran tai kaksi, koska vakuutus ei kata niitä enempää, vaikka lääkäri olisi sellaista suunnitellut. Siinä sitten yrität repiä rahaa jostain ja ihmisillä on sellaisia rahankeräys sivustoja, joiden kautta halukkaat voivat lahjoittaa muutaman dollarin, punnan tai ruplan... Meillä on maksukatot matkoista, lääkkeistä ja sairaalamaksuista, ja kun ne ylittyy niin mikäs meillä täällä ollessa. Tätä kun miettii ja on joutunut näitä palveluita käyttämään, niin ihan mielelläni niitä veroja maksan pienestä palkastani.
Nyt odotan joulua.... mulla on kaikki pyhät vapaat töistä. Viime joulu meni ihan sumussa eikä sitä Joulumieltä tainnut juurikaan olla. Nyt on toisin. Makuaisti on palautunut miltei kokonaan ja kroppakin suht kunnossa.
Niin ja tuo otsikko... Ameriikoissa näyttäisi olevan tapa, jonka voisi Suomessa ottaa käyttöön; Kun olet saanut viimeisen sädehoidon, niin sädepolin seinässä on iso kello, jota potilas kilkuttaa merkiksi, että "ohi on "
Minä en kuitenkaan halua sitä kelloa soittaa....
❤ Ihanaa Joulun odotusta kaikille ❤
Lämpimin ajatuksin ja halauksin
Katariina
keskiviikko 21. syyskuuta 2016
Vuosi diagnoosista
Tänään, syyskuun 21. päivä, on kulunut vuosi siitä, kun sain kuulla syöpä diagnoosini. Päivä oli silloinkin aurinkoinen ja kirkas, aivan kuten tänäänkin.
Paljon on tähän kuluneeseen vuoteen mahtunut; surua, epätoivoa, masennusta, itkua, raivoa, kyllästymistä, ajettuja kilometrejä Turkuun ja takaisin,.. mutta myös odotusta paremmasta, toiveikkuutta tulevasta, iloa ja riemua, töihin paluuta, lasten lapset, joita siunaantunut lisää ja tulossa myös loppuvuodesta... oman talon osto, pientä pintaremonttia, ystävien tapaamisia, tupaantulijaisia, kaikkea maan ja taivaan välillä.. On ihanaa olla elossa!
Eilen illalla luin osan blogistani ja itkin..paljon oli jo jäänyt unholaan..hyvä niin..ei niitä kaikkia jaksa ja halua välttämättä muistella, mutta loppuun luen sen vielä. Paljon juttuja on myös jäänyt pois. Ehkäpä väkerrän vielä jotain yhteenvetona.
Syöpä tulee olemaan aina osa minua,vaikka siitä olenkin nyt parantunut. Sairausaika tulee olemaan aina ajankulun merkkipaalu; aika ennen sairautta, sen jälkeen tai sen aikana. Se tulee kulkemaan minun kanssani hamaan asti. Katson kaihoisasti suklaalevyjä, ja ajattelen, että ennen pystyin syömään noitakin. Nyt vain tummasuklaa laskee pienissä määrin. Mausteet edelleen polttelevat suutani jonkin verran. Ja suu kuivuu, vesipullo yöpöydällä muistuttaa asiasta.
Onnellinen olen myös, että olen pystynyt kirjoituksillani ainakin yhtä, samaan syöpään sairastunutta nuorta naista edes vähän auttamaan. Ihana Jonna, tsemppiä sulle! Ja kiitos myös sille oululaiselle kohtalon toverille, jolta minä sain tietoa sairauden kulusta :) Kiitos Kari.
Elämä palannut suurin piirtein uomilleen. Oikea ranne on nyt leikattu, (canalis carpi) Perjantaina tikit pois; ihanaa. Ensi viikolla sitten vas.olkapään tähystysleikkaus Raumalla. Murtunut kylkiluu onkin jo parantunut.. aina joku paikka rempallaan tässä kropassa :) Ei ole vanhaksi tulemista.
Ihanaa syksyä kaikille !!
Paljon on tähän kuluneeseen vuoteen mahtunut; surua, epätoivoa, masennusta, itkua, raivoa, kyllästymistä, ajettuja kilometrejä Turkuun ja takaisin,.. mutta myös odotusta paremmasta, toiveikkuutta tulevasta, iloa ja riemua, töihin paluuta, lasten lapset, joita siunaantunut lisää ja tulossa myös loppuvuodesta... oman talon osto, pientä pintaremonttia, ystävien tapaamisia, tupaantulijaisia, kaikkea maan ja taivaan välillä.. On ihanaa olla elossa!
Eilen illalla luin osan blogistani ja itkin..paljon oli jo jäänyt unholaan..hyvä niin..ei niitä kaikkia jaksa ja halua välttämättä muistella, mutta loppuun luen sen vielä. Paljon juttuja on myös jäänyt pois. Ehkäpä väkerrän vielä jotain yhteenvetona.
Syöpä tulee olemaan aina osa minua,vaikka siitä olenkin nyt parantunut. Sairausaika tulee olemaan aina ajankulun merkkipaalu; aika ennen sairautta, sen jälkeen tai sen aikana. Se tulee kulkemaan minun kanssani hamaan asti. Katson kaihoisasti suklaalevyjä, ja ajattelen, että ennen pystyin syömään noitakin. Nyt vain tummasuklaa laskee pienissä määrin. Mausteet edelleen polttelevat suutani jonkin verran. Ja suu kuivuu, vesipullo yöpöydällä muistuttaa asiasta.
Onnellinen olen myös, että olen pystynyt kirjoituksillani ainakin yhtä, samaan syöpään sairastunutta nuorta naista edes vähän auttamaan. Ihana Jonna, tsemppiä sulle! Ja kiitos myös sille oululaiselle kohtalon toverille, jolta minä sain tietoa sairauden kulusta :) Kiitos Kari.
Elämä palannut suurin piirtein uomilleen. Oikea ranne on nyt leikattu, (canalis carpi) Perjantaina tikit pois; ihanaa. Ensi viikolla sitten vas.olkapään tähystysleikkaus Raumalla. Murtunut kylkiluu onkin jo parantunut.. aina joku paikka rempallaan tässä kropassa :) Ei ole vanhaksi tulemista.
Ihanaa syksyä kaikille !!
maanantai 11. huhtikuuta 2016
Hoidon hyvä vaste
No moikka. On jotenkin jäänyt päivittämättä tämä blogi. Mitähän ihme kiireitä mullakin on ollut, kun töitäkin teen vaan 2 yövuoroo viikossa? Siis noin keskimäärin.
1.3. Olin siis lopputarkastuksessa. Tuloksenhan jo tiesin, mutta oli se niin mukava kuulla, että hoidolla on ollut hyvä vaste. Ei mitään aktiviteettia näkyvissä missään, ei edes imusolmukkeissa, metastaasi hävinnyt ja imusolmuke pienentynyt. Ei siis tarvitse leikata niitä pois. Jee! Että miltei oon terve. Kontrollit on 5 vuotta ja 2 eka vuotta 3 kk välein. Seuraava tarkastus on siis 7.6. Ja mullahan on silloin jo kesälomakin.
Työtkin aloitin kuukausi sitten. Hippasen se eka työyö jänskätti, mutta kyllähän ne nyt sit taas menee vanhalla rutiinilla.
Kaulan alla oleva patti on edelleen olemassa, mutta on se tainnut hieman pienentyä. Suu on edelleen kuiva, ja nieleminen tuottaa sen takia vielä vaikeuksia. Edelleenkin olut maistuu pahalle, kuin myös suklaa, ja periaatteessa kaikki karkit. Ja punkuista osa on myös pahoja ja värjäävät mun huulet sinisiksi, ennen ei ole sitä tapahtunut. Onneksi lonkero ja valkkari laskee. Ja tupakoimatta olen nyt ollut yli 5 kk. Myös mun mies lopetti tupakoinnin maaliskuun eka päivä. Pisteet sille.
Yhtä asiaa olen kuitenkin tässä muutaman viikon ihmetellyt... Nyt kun en olekaan enää kuoleman sairas, tai en ole juur nyt kuolemassa, niin kummasti on ihmisten tekstiviestit/puhelut vähentynyt/loppunut kokonaan? Joo... voinhan minäkin tietenkin myös soittaa.. ei siitä ole kiinni, mutta kun oon kuitenkin useimmiten hieman huono soittelemaan ihmisille...niin..?? Huono omatunto välillä on, kun yhteydenotot jää mun puolelta myös vähiin, mutta jotenkin nyt vaan huomasin tuon asian. Se siitä...
Ja toisiin hyviin uutisiin. Oli pakko tänään pysäyttää auto tien poskeen, kun sain whatsuppiin kuvan.. 3.lapsen lapsi, pojanpoika, syntyi.. poru pääsi... Niin kuin viimevuoden loppupuolella välillä pelkäsin, etten tätä päivää tule näkemään, mutta niin vain näin. Pieni poika... 😍 Nyt niitä on 3 poikaa... jos vaikka myöhemmin sais sen prinsessankin.... 😉😚 Se jää nähtäväksi..
Nyt sitten varmaan on jatkettava tätä muun kropan kuntoon laittamista, kun se jäi viime syksynä vähän kesken. Eli oikean olkapään leikkaus olisi tiedossa sekä ranteista olisi kans käytävä kirurgin pakeilla, kun ne jo tutkittiin ja ymmärsin niittenkin olevan jo paskas kunnossa. Että semmottist... palaillaan... ja
HYVÄÄ KEVÄTTÄ KAIKILLE 😊💚
1.3. Olin siis lopputarkastuksessa. Tuloksenhan jo tiesin, mutta oli se niin mukava kuulla, että hoidolla on ollut hyvä vaste. Ei mitään aktiviteettia näkyvissä missään, ei edes imusolmukkeissa, metastaasi hävinnyt ja imusolmuke pienentynyt. Ei siis tarvitse leikata niitä pois. Jee! Että miltei oon terve. Kontrollit on 5 vuotta ja 2 eka vuotta 3 kk välein. Seuraava tarkastus on siis 7.6. Ja mullahan on silloin jo kesälomakin.
Työtkin aloitin kuukausi sitten. Hippasen se eka työyö jänskätti, mutta kyllähän ne nyt sit taas menee vanhalla rutiinilla.
Kaulan alla oleva patti on edelleen olemassa, mutta on se tainnut hieman pienentyä. Suu on edelleen kuiva, ja nieleminen tuottaa sen takia vielä vaikeuksia. Edelleenkin olut maistuu pahalle, kuin myös suklaa, ja periaatteessa kaikki karkit. Ja punkuista osa on myös pahoja ja värjäävät mun huulet sinisiksi, ennen ei ole sitä tapahtunut. Onneksi lonkero ja valkkari laskee. Ja tupakoimatta olen nyt ollut yli 5 kk. Myös mun mies lopetti tupakoinnin maaliskuun eka päivä. Pisteet sille.
Yhtä asiaa olen kuitenkin tässä muutaman viikon ihmetellyt... Nyt kun en olekaan enää kuoleman sairas, tai en ole juur nyt kuolemassa, niin kummasti on ihmisten tekstiviestit/puhelut vähentynyt/loppunut kokonaan? Joo... voinhan minäkin tietenkin myös soittaa.. ei siitä ole kiinni, mutta kun oon kuitenkin useimmiten hieman huono soittelemaan ihmisille...niin..?? Huono omatunto välillä on, kun yhteydenotot jää mun puolelta myös vähiin, mutta jotenkin nyt vaan huomasin tuon asian. Se siitä...
Ja toisiin hyviin uutisiin. Oli pakko tänään pysäyttää auto tien poskeen, kun sain whatsuppiin kuvan.. 3.lapsen lapsi, pojanpoika, syntyi.. poru pääsi... Niin kuin viimevuoden loppupuolella välillä pelkäsin, etten tätä päivää tule näkemään, mutta niin vain näin. Pieni poika... 😍 Nyt niitä on 3 poikaa... jos vaikka myöhemmin sais sen prinsessankin.... 😉😚 Se jää nähtäväksi..
Nyt sitten varmaan on jatkettava tätä muun kropan kuntoon laittamista, kun se jäi viime syksynä vähän kesken. Eli oikean olkapään leikkaus olisi tiedossa sekä ranteista olisi kans käytävä kirurgin pakeilla, kun ne jo tutkittiin ja ymmärsin niittenkin olevan jo paskas kunnossa. Että semmottist... palaillaan... ja
HYVÄÄ KEVÄTTÄ KAIKILLE 😊💚
perjantai 26. helmikuuta 2016
Lomalla viimeinkin ,PET ja kolmikanta
Jospa sitten päivittäis tätäkin. Lomalla tuli siis oltua, 3 viikkoa Thaimaassa, Koh Samedin saarella. Niin sinne sitten pääsin lähtemään, vaikka silloin jouluukuun lopussa ajattelin,ettei lähdöstä tule kertakaikkiaan yhtään mitään.
Ainoa murheen kryyni reissulla ilmaantui jo kotona ollessa, juuri ennenkuin lähdettiin bussipysäkille; mun leuan alle oli pulpahtanut ihan yhtäkkiä sellanen kananmunan kokoinen kiinteä patti. Ei se ollut kipeä eikä makea, mutta siinä se vaan möllötti. Koko loman ajan. Hieman oli pelko persiissä, jotta mikä se on, mutta kun oltiin niinkin kaukana poissa kotua, niin eihän sille mitään mahtanut. Päätin,että jos kotona vielä se on, niin menen lääkärille näyttään.
Toinen ongelma tuli reilun viikon jälkeen; se helvatan hiiva tuli taas suuhun! Ei muutakuin paikalliseen, saaren ainoaan apteekkiin hakemaan jonkin sortin flukanazolia. Jeps, 2 kapselia löytyi 150 mg Diflucainia , oisin tarttenut ainakin 4 lisää. Apteekin tätille aikani yritettyäni selvittää asiaa, niin löytyi jotain muuta .. nazolia, jota sitten onnellisena popsein menemään viikon ajan diflucainin kanssa. Mutta hiiva lähti, se oli pää asia. Sillä varmaan lähti hiiva koko kropasta..
Muuta ongelmaa reissussa ei tullut. Kaulankin suojasin suojakerroin 50 :llä muutaman päivän, ettei se pala, kun on kuulemma sädehoidon jälkeen tosi herkkä palamaan.
12.2 perjantai iltana palattiin kotiin ja pöydällä odotti kutsu PET-kuvaukseen 16.2. Maanataina 15.2 soitin korvapäivystykseen tuosta patista ja sain ajan tiistaille, Pet-kuvauksen jälkeen. Kerroin kuvaus tiloissa hoitajalle, että olen menossa lääkäriin ja kysyin, että mahtaisko lausunto kuvasta olla siiheksi valmis. Lähinnä tuota pattia ajatellen. Ei luvannut mitään, mutta korvalääkärillä ollessani, näin kuvani avonaisessa tietsikassa. Kysyessäni kuvasta, lääkäri totesi kuvan olevan ihan ok, ja kaiken olevan hyvin, ei metastaasiakaan enää olemassa. 😊 Vielä en kuoharia tuon asian suhteen korkannut samana päivänä, odotan sitä virallista päivää...eli 1.3. On kontrolli tohtoreiden luona..jospa silloin sitten..
Niin se patti... on kuulemma sädehoidon aiheuttamaa suunpohjan turvotusta... Ihmettelin, että myöhäämpä sekin turposi, kun yli 2 kk kulunut hoitojen päättymisestä, mutta näin kerto asian olevan.
Tämän viikon keskiviikkona sitten oli neuvottelu pomo , työterv.lääkärin ja työterv.hoitajan kanssa mun jatkosta töissä. Nk. Kolmikanta. Asia jo oltiin aiemmin sovittu, että 1.3. -31.5 olen 50% töissä ja 50% sairaslomalla. Kesäkuussa on kesäloma ja jatkossa katsotaan, mikä vointi.
Ainoa, mikä tässä enää on jännitys momentti tällähaavaa, on nuo imusolmukkeiden kohtalo. Jätetäänkö ne, vaiko leikataanko pois. Mut se selvinnee sitten ensi tiistaina. Siihen asti.... moi..
Ainoa murheen kryyni reissulla ilmaantui jo kotona ollessa, juuri ennenkuin lähdettiin bussipysäkille; mun leuan alle oli pulpahtanut ihan yhtäkkiä sellanen kananmunan kokoinen kiinteä patti. Ei se ollut kipeä eikä makea, mutta siinä se vaan möllötti. Koko loman ajan. Hieman oli pelko persiissä, jotta mikä se on, mutta kun oltiin niinkin kaukana poissa kotua, niin eihän sille mitään mahtanut. Päätin,että jos kotona vielä se on, niin menen lääkärille näyttään.
Toinen ongelma tuli reilun viikon jälkeen; se helvatan hiiva tuli taas suuhun! Ei muutakuin paikalliseen, saaren ainoaan apteekkiin hakemaan jonkin sortin flukanazolia. Jeps, 2 kapselia löytyi 150 mg Diflucainia , oisin tarttenut ainakin 4 lisää. Apteekin tätille aikani yritettyäni selvittää asiaa, niin löytyi jotain muuta .. nazolia, jota sitten onnellisena popsein menemään viikon ajan diflucainin kanssa. Mutta hiiva lähti, se oli pää asia. Sillä varmaan lähti hiiva koko kropasta..
Muuta ongelmaa reissussa ei tullut. Kaulankin suojasin suojakerroin 50 :llä muutaman päivän, ettei se pala, kun on kuulemma sädehoidon jälkeen tosi herkkä palamaan.
12.2 perjantai iltana palattiin kotiin ja pöydällä odotti kutsu PET-kuvaukseen 16.2. Maanataina 15.2 soitin korvapäivystykseen tuosta patista ja sain ajan tiistaille, Pet-kuvauksen jälkeen. Kerroin kuvaus tiloissa hoitajalle, että olen menossa lääkäriin ja kysyin, että mahtaisko lausunto kuvasta olla siiheksi valmis. Lähinnä tuota pattia ajatellen. Ei luvannut mitään, mutta korvalääkärillä ollessani, näin kuvani avonaisessa tietsikassa. Kysyessäni kuvasta, lääkäri totesi kuvan olevan ihan ok, ja kaiken olevan hyvin, ei metastaasiakaan enää olemassa. 😊 Vielä en kuoharia tuon asian suhteen korkannut samana päivänä, odotan sitä virallista päivää...eli 1.3. On kontrolli tohtoreiden luona..jospa silloin sitten..
Niin se patti... on kuulemma sädehoidon aiheuttamaa suunpohjan turvotusta... Ihmettelin, että myöhäämpä sekin turposi, kun yli 2 kk kulunut hoitojen päättymisestä, mutta näin kerto asian olevan.
Tämän viikon keskiviikkona sitten oli neuvottelu pomo , työterv.lääkärin ja työterv.hoitajan kanssa mun jatkosta töissä. Nk. Kolmikanta. Asia jo oltiin aiemmin sovittu, että 1.3. -31.5 olen 50% töissä ja 50% sairaslomalla. Kesäkuussa on kesäloma ja jatkossa katsotaan, mikä vointi.
Ainoa, mikä tässä enää on jännitys momentti tällähaavaa, on nuo imusolmukkeiden kohtalo. Jätetäänkö ne, vaiko leikataanko pois. Mut se selvinnee sitten ensi tiistaina. Siihen asti.... moi..
maanantai 18. tammikuuta 2016
Goodbye Peg
No niin. Perjantai 8.1.-16 oli vihdoin se päivä, kun pääsin eroon tuosta ruokintaletkusta, Pegystä. Toimenpide tehtiin päiväkirurgisesti. Alunperin mun piti mennä osastolle klo,8, mutta soittivat torstaina ja muuttivat sen klo 10:ksi. Aina 9parempi. Sai kuskikin nukkua pidempään. Olin yötä entisen työkaverini luona Naantalissa, josta hän sit vei mut aamusti Turkuun. Kiitos Margit.
Vaatteiden vaihto ja eipä mun tarvinnut kauaa odotella saliin pääsyä. Jännitti kuitenkin niin helkkaristi, että pyysin anestesialääkäriltä kunnon dropit toimenpidettä varten. Ja lupasihan tuo " antaa jotain kivaa " 😀 Toimenpiteen teki sama lääkäri, joka vei mun nielurisani, eli Puhakka. Ja nopeasti tää muori oli taju kankaalla ja havahduin heräämössä ilman letkua. Ihanaa. Kotiin olisin päässyt aika nopeastikin, mutta kun olin saanut omasta pyynnöstäni kunnon tropit, niin n. Klo 15.30 pääsin lähtemään. Tytär, vävy ja pikkupojat tulivat hakemaan. Ja suuhuni sain laittaa vasta klo 18 jotain... Kyllä teki mieli juoda jotain, mutta minkäs teet. Reikä mahassa oli pieni ja tulisi menemään itsestään muutamassa päivässä umpeen.
Hieman kävi huonetoverina olevaa nuorta äitiä sääliksi. Siltä oli ymmärtääkseni leikattu molemmat nielurisat. Ja kun hoitaja antoi lääkitysohjeita hänelle, niin teki mieli sanoa, että odotappa kun sunnuntai tulee, niin tiedät mitä kipu on... mutta.. mutta... pidimpä mölyt mahassani.
Ruokailut alkoi mennä ihan sujuvasti. Vähän, mutta varmasti. Makuaisti on palannut, se on jo niin hyvä asia, että ei tosikaan. Juomista menee, koska suu kuivuu tosi paljon. Ja se taitaa jäädä , ainakin jonkin asteiseksi vaivaksi. Vettä ja pepsi maxia. Välillä jaffaa..
Maanantaina oli mentävä terkkarin lääkäriin, kun olin saanut suuhuni mahtavan hiivatulehduksen. Ei enää mykostatin litku auttanut, vaan 6 pv kuuri Diflucainia. Ja sillä lähti. Kieli ja posket sisäpuolelta olivat aivan valkoisen katteen peitossa.. rikki ei ollut vielä kerennyt menemään.
Ja perjantaina kävin varoiksi Tyksin korvapäivystyksessä, kun olin hieman huolissani kurkusta, joka oli tullut hieman kipeämmäksi. Kurkku näytti kuitenkin kuulemma ihan hyvältä. Oli varmaankin ottanut itseensä, kun peg oli otettu pois. (Se nimittäin otettiin gastroskopia letkun kanssa suun kautta pois. )
Ja maanantaina 18.1 oli sit hammashoitajan vuoro. Tarkisti mun purukaluston, joka näytti kuulemma hyvältä. Ei pitäisi olla huolta. Ja toiveissa olisi saada uudet poskihampaat poistettujen tilalle. Mutta se selviää myöhemmin.
Nyt mua odottaa sitten palkinto kaikesta tästä kärsimyksestä. Ja se takia mun peg otettiin jo nyt pois. Lähden miehen kanssa perjantaina 3 viikoksi kauaksi pois. Jos matkalla kuolen, niin kuolempa onnellisena ja lämpimässä.
Palaillaan. Kontrolli päivä on 1.3. Silloin selviää taas paljon, varsinkin noista leuanalus imusolmukkeista ja toisessa olevasta metastaasista.
Vaatteiden vaihto ja eipä mun tarvinnut kauaa odotella saliin pääsyä. Jännitti kuitenkin niin helkkaristi, että pyysin anestesialääkäriltä kunnon dropit toimenpidettä varten. Ja lupasihan tuo " antaa jotain kivaa " 😀 Toimenpiteen teki sama lääkäri, joka vei mun nielurisani, eli Puhakka. Ja nopeasti tää muori oli taju kankaalla ja havahduin heräämössä ilman letkua. Ihanaa. Kotiin olisin päässyt aika nopeastikin, mutta kun olin saanut omasta pyynnöstäni kunnon tropit, niin n. Klo 15.30 pääsin lähtemään. Tytär, vävy ja pikkupojat tulivat hakemaan. Ja suuhuni sain laittaa vasta klo 18 jotain... Kyllä teki mieli juoda jotain, mutta minkäs teet. Reikä mahassa oli pieni ja tulisi menemään itsestään muutamassa päivässä umpeen.
Hieman kävi huonetoverina olevaa nuorta äitiä sääliksi. Siltä oli ymmärtääkseni leikattu molemmat nielurisat. Ja kun hoitaja antoi lääkitysohjeita hänelle, niin teki mieli sanoa, että odotappa kun sunnuntai tulee, niin tiedät mitä kipu on... mutta.. mutta... pidimpä mölyt mahassani.
Ruokailut alkoi mennä ihan sujuvasti. Vähän, mutta varmasti. Makuaisti on palannut, se on jo niin hyvä asia, että ei tosikaan. Juomista menee, koska suu kuivuu tosi paljon. Ja se taitaa jäädä , ainakin jonkin asteiseksi vaivaksi. Vettä ja pepsi maxia. Välillä jaffaa..
Maanantaina oli mentävä terkkarin lääkäriin, kun olin saanut suuhuni mahtavan hiivatulehduksen. Ei enää mykostatin litku auttanut, vaan 6 pv kuuri Diflucainia. Ja sillä lähti. Kieli ja posket sisäpuolelta olivat aivan valkoisen katteen peitossa.. rikki ei ollut vielä kerennyt menemään.
Ja perjantaina kävin varoiksi Tyksin korvapäivystyksessä, kun olin hieman huolissani kurkusta, joka oli tullut hieman kipeämmäksi. Kurkku näytti kuitenkin kuulemma ihan hyvältä. Oli varmaankin ottanut itseensä, kun peg oli otettu pois. (Se nimittäin otettiin gastroskopia letkun kanssa suun kautta pois. )
Ja maanantaina 18.1 oli sit hammashoitajan vuoro. Tarkisti mun purukaluston, joka näytti kuulemma hyvältä. Ei pitäisi olla huolta. Ja toiveissa olisi saada uudet poskihampaat poistettujen tilalle. Mutta se selviää myöhemmin.
Nyt mua odottaa sitten palkinto kaikesta tästä kärsimyksestä. Ja se takia mun peg otettiin jo nyt pois. Lähden miehen kanssa perjantaina 3 viikoksi kauaksi pois. Jos matkalla kuolen, niin kuolempa onnellisena ja lämpimässä.
Palaillaan. Kontrolli päivä on 1.3. Silloin selviää taas paljon, varsinkin noista leuanalus imusolmukkeista ja toisessa olevasta metastaasista.
torstai 31. joulukuuta 2015
Pahoinvoinnit nro 1 ja 2 sekä laastarin purku
Jos joku asia lyö ihmisen ihan pohjamutiin ja masennuksen syviin syövereihin, niin mun kohdallani se on PAHOINVOINTI. Ainoa hyvä asia taitaa olla mun tapauksessa se, etten pysty oksentamaan. Syy siihen on se, että mulle tehty närästysleikkaus, fundoplikaaatio. Siinä ruokatorven ja mahalaukun välinen portti on kiristetty sen verran piukkaan, että kerran kun jotain mahaan menee, niin se ei sieltä enää takaisin tule.
Kumpi sitten parempi, pitää maha täynnä oksennusta ja huonoa ja etovaa oloa vaiko , että saa oksennettua sen kaiken pois? Ei se oksentaminenkaan mitään herkkua ole. Ja mitä mä olisinkaan oksentanut? Sitä Nutrisonia, joka muutenkin haisee ihan jäätävälle skeidalle.... YÄK..
Ensimmäinen kunnon pahoinvointi kohtaus tuli 18.12. osastojakson jälkeen. Lääkkeenä oli perus Primperan. Ei mitään iloa. Etova olo jatkui ja nukkumisestakaan ei tahtonut tulla mitään. Yritin tiputella Nutrisonia hieman mahaani, mutta ei auttanut. Ja mä olin aivan yksin kotona pahan oloni kanssa. Mies oli töissä. Ja se yksin olo oli miltei yhtä kamalaa kuin pahoinvointi. Soitin sädepolille ja kyselin sieltä neuvoa, että voisinko ottaa sitä granisetronia pahoinvointiin. Sainkin siihen luvan, mutta myös sanottiin, että jos en pärjää, niin mentävä takaisin osastolle. EN VARMAAN MENISI! Seurakseni sain tätini Harjavallasta, reilun 60 km päästä. Oli se pitkä aika odottaa... Mutta psyykkinen olotilani hieman kohentui, kun ei tarvinnut olla yksin... Ja googlaamalla selvisi, että Nivestim-injektiossa ( se, joka tuottaa valkosoluja) on sivuoireena pahoinvointi.. Miksei sitä osastolla kerrottu?? Vanhin tytär Anu tuli sitten illalla töittensä jälkeen ja oli viikonlopun, koska mies oli silloinkin poissa;puhaltamassa ringetteä ja jääkiekkoa. Sunnuntai iltana olo alkoikin sitten olemaan paljon parempi. Lauantaina jo aloin hieman virkistymään iltaa kohden. Mutta itkukohtauksilta ei voinut välttyä. Kaikki tuntui olevan huonosti ja kurjasti. Mutta kun pahoinvointi hellitti, niin olo oli jo paljon parempi.
Jouluviikon tiistaina soitti osaston lääkäri sovitusti kysyäkseen vointiani. Ja lyhyesti kerrottuna hän sanoi seuraavaa: Pään ja kaulan alueen syövän hoito on yksi rankimmista hoidoista,koska sädehoito vaikuttaa niin moneen asiaan pään alueella; eli suussa, korvissa, hampaissa. Ja 7 vkoa hyppäät hoidoissa yhteen soittoon. Sitten on se PEG-letkukin vielä. N.4 vkoa hoidon loppumisen jälkeen, voi huomata, että olo alkaa olla suht hyvä. Siis 4 viikkoa odotettava...ainakin..
Joulukin sitten tuli. Tyttären kanssa sain laitettua hieman joulua kotiin. Aattona menin toisen tyttären perheen luo Euraan ja olin siellä yötä. Mies hoiti joulupukin virkaa koko aaton. Yritin myös syödä jouluruokaa, mutta vaikeaa se oli ; 2 tl kinkkua ja saman verran peruna- ja porkkanalaatikkoa,ja pieni murunen karjalanpiirakkaa. Ei ollut häävit eväät mulla. Mutta lasten lasten iloa oli mukava seurata. On ne niin murusia. Mummin rakkaat.
Tässä samalla aloin purkamaan kipulaastarin annostusta ohjeen mukaan; vähensin 3 päivän välein; 50- 37-25-12 mikrogrammaa ja tuota viimeistä pitäisin niin kauan kuin laastari pysyisi iholla. Ja nyt olen ilman kipulääkitystä...
Pahoinvointi nro 2 iski sitten Tapanin päivän iltana. Lievänä. Sunnuntai meni vielä jotenkuten etovan olon kanssa, mutta iltaa kohden se paheni. Onneksi kuitenkin pystyin yöni nukkumaan. Illalla laitoin viestiä kaverille Harjavaltaan, josko hän voisi tulla maanantaina, koska taas olisin yksin. Se yksin olo vaan kummasti pelotti, kun tuo pahoinvointi iski. Ja ystävä saapuikin. En ollut nähnyt häntä pitkään aikaan ja poruhan siinä tavatessamme pääsi. Kiitos Irma. Ja iltaa kohden oli taas hetken muka parempi olo.
Mutta tiistai oli sitten koettelemus. Ensimmäistä kertaa v.2008 jälkeen olin oikeasti oksentaa.. siltä se ainakin tuntui. Koko mahalaukku tuntui kääntyvän ylös alaisin ja se kyökkiminen... Luulin jo peräreikänikin tulevan suun kautta ulos, kun koko kroppa vääntyi mutkalle siitä tyhjän kyökkimisestä. Siinä vaiheessa istuin vessan lattialla pää pytyssä ja itkin... ja yskein ja kyökein ja välillä kyökein ja yskin. Ja itkin.. Kenet mä saisin apuun.. ??? Taina lupasi tulla käymään.. ja täti taas kerran.. Rakas kummitätini.. ikää 70, mutta on niin nuorekas.. :) Kiitos Taina ja Maire.. Soitin myös syöpäosastolle.. ja se kannatti. Sain uuden pahoinvointi lääkkeen ;Sofranin. Ja se oli todella hyvä.. Eli Primperania kolmasti päivässä ja Sofrania neljästi. Kysyin myös opiaattien vieroitusoireista; josko pahoinvointi johtuu siitä? Olin jo laittanut lisä laastarin, mutta lääkäri käski ottamaan sen pois.. ei johdu vieroitusoireista.. selvä se sitten, nappasin sen pois.
Siellä vessan lattialla istuessani kännykkäni soi ja TYKSistä soitettiin. Olin saanut kutsun PEG-letkun poistoon tammikuussa ja soittivat kysyäkseen tietoja. Siinä vaiheessa olin jo niin rikki, että räävyin vaan puhelimeen, että nyt oon kyl sellasessa jamassa, että voi olla että kaikki peruuntuu, en pysty vastaamaan mihinkään..
Ja niin vaan kävi, että uudenvuoden aattona olo oli jo aivan eri. Jaksoin valvoa ilotulitukseen asti jopa. Eikä pahoinvointia ollut.
Mutta mielen matalaksi nuo pahoinvointi päivät vei. Olin jo niin lyömässä hanskat tiskiin kaikille suunnitelmille mitä mulla ja Makella on... Toivon pilkahdustakaan en nähnyt missään. Riina--tytär oli hankkinut Laitilan terkkarista psykologin numerot, että jos mä kävisin siellä.. Sinänsä hyvä ajatus, mutta näin jälkikäteen ajatellen, mä olisin halunnut nähdä, että miten kukaan olisi siinä vaiheessa mut sinne saanut?? Ei kukaan..
Nyt sitten ootellaan PEGin poistoa.... YES!
Kumpi sitten parempi, pitää maha täynnä oksennusta ja huonoa ja etovaa oloa vaiko , että saa oksennettua sen kaiken pois? Ei se oksentaminenkaan mitään herkkua ole. Ja mitä mä olisinkaan oksentanut? Sitä Nutrisonia, joka muutenkin haisee ihan jäätävälle skeidalle.... YÄK..
Ensimmäinen kunnon pahoinvointi kohtaus tuli 18.12. osastojakson jälkeen. Lääkkeenä oli perus Primperan. Ei mitään iloa. Etova olo jatkui ja nukkumisestakaan ei tahtonut tulla mitään. Yritin tiputella Nutrisonia hieman mahaani, mutta ei auttanut. Ja mä olin aivan yksin kotona pahan oloni kanssa. Mies oli töissä. Ja se yksin olo oli miltei yhtä kamalaa kuin pahoinvointi. Soitin sädepolille ja kyselin sieltä neuvoa, että voisinko ottaa sitä granisetronia pahoinvointiin. Sainkin siihen luvan, mutta myös sanottiin, että jos en pärjää, niin mentävä takaisin osastolle. EN VARMAAN MENISI! Seurakseni sain tätini Harjavallasta, reilun 60 km päästä. Oli se pitkä aika odottaa... Mutta psyykkinen olotilani hieman kohentui, kun ei tarvinnut olla yksin... Ja googlaamalla selvisi, että Nivestim-injektiossa ( se, joka tuottaa valkosoluja) on sivuoireena pahoinvointi.. Miksei sitä osastolla kerrottu?? Vanhin tytär Anu tuli sitten illalla töittensä jälkeen ja oli viikonlopun, koska mies oli silloinkin poissa;puhaltamassa ringetteä ja jääkiekkoa. Sunnuntai iltana olo alkoikin sitten olemaan paljon parempi. Lauantaina jo aloin hieman virkistymään iltaa kohden. Mutta itkukohtauksilta ei voinut välttyä. Kaikki tuntui olevan huonosti ja kurjasti. Mutta kun pahoinvointi hellitti, niin olo oli jo paljon parempi.
Jouluviikon tiistaina soitti osaston lääkäri sovitusti kysyäkseen vointiani. Ja lyhyesti kerrottuna hän sanoi seuraavaa: Pään ja kaulan alueen syövän hoito on yksi rankimmista hoidoista,koska sädehoito vaikuttaa niin moneen asiaan pään alueella; eli suussa, korvissa, hampaissa. Ja 7 vkoa hyppäät hoidoissa yhteen soittoon. Sitten on se PEG-letkukin vielä. N.4 vkoa hoidon loppumisen jälkeen, voi huomata, että olo alkaa olla suht hyvä. Siis 4 viikkoa odotettava...ainakin..
Joulukin sitten tuli. Tyttären kanssa sain laitettua hieman joulua kotiin. Aattona menin toisen tyttären perheen luo Euraan ja olin siellä yötä. Mies hoiti joulupukin virkaa koko aaton. Yritin myös syödä jouluruokaa, mutta vaikeaa se oli ; 2 tl kinkkua ja saman verran peruna- ja porkkanalaatikkoa,ja pieni murunen karjalanpiirakkaa. Ei ollut häävit eväät mulla. Mutta lasten lasten iloa oli mukava seurata. On ne niin murusia. Mummin rakkaat.
Tässä samalla aloin purkamaan kipulaastarin annostusta ohjeen mukaan; vähensin 3 päivän välein; 50- 37-25-12 mikrogrammaa ja tuota viimeistä pitäisin niin kauan kuin laastari pysyisi iholla. Ja nyt olen ilman kipulääkitystä...
Pahoinvointi nro 2 iski sitten Tapanin päivän iltana. Lievänä. Sunnuntai meni vielä jotenkuten etovan olon kanssa, mutta iltaa kohden se paheni. Onneksi kuitenkin pystyin yöni nukkumaan. Illalla laitoin viestiä kaverille Harjavaltaan, josko hän voisi tulla maanantaina, koska taas olisin yksin. Se yksin olo vaan kummasti pelotti, kun tuo pahoinvointi iski. Ja ystävä saapuikin. En ollut nähnyt häntä pitkään aikaan ja poruhan siinä tavatessamme pääsi. Kiitos Irma. Ja iltaa kohden oli taas hetken muka parempi olo.
Mutta tiistai oli sitten koettelemus. Ensimmäistä kertaa v.2008 jälkeen olin oikeasti oksentaa.. siltä se ainakin tuntui. Koko mahalaukku tuntui kääntyvän ylös alaisin ja se kyökkiminen... Luulin jo peräreikänikin tulevan suun kautta ulos, kun koko kroppa vääntyi mutkalle siitä tyhjän kyökkimisestä. Siinä vaiheessa istuin vessan lattialla pää pytyssä ja itkin... ja yskein ja kyökein ja välillä kyökein ja yskin. Ja itkin.. Kenet mä saisin apuun.. ??? Taina lupasi tulla käymään.. ja täti taas kerran.. Rakas kummitätini.. ikää 70, mutta on niin nuorekas.. :) Kiitos Taina ja Maire.. Soitin myös syöpäosastolle.. ja se kannatti. Sain uuden pahoinvointi lääkkeen ;Sofranin. Ja se oli todella hyvä.. Eli Primperania kolmasti päivässä ja Sofrania neljästi. Kysyin myös opiaattien vieroitusoireista; josko pahoinvointi johtuu siitä? Olin jo laittanut lisä laastarin, mutta lääkäri käski ottamaan sen pois.. ei johdu vieroitusoireista.. selvä se sitten, nappasin sen pois.
Siellä vessan lattialla istuessani kännykkäni soi ja TYKSistä soitettiin. Olin saanut kutsun PEG-letkun poistoon tammikuussa ja soittivat kysyäkseen tietoja. Siinä vaiheessa olin jo niin rikki, että räävyin vaan puhelimeen, että nyt oon kyl sellasessa jamassa, että voi olla että kaikki peruuntuu, en pysty vastaamaan mihinkään..
Ja niin vaan kävi, että uudenvuoden aattona olo oli jo aivan eri. Jaksoin valvoa ilotulitukseen asti jopa. Eikä pahoinvointia ollut.
Mutta mielen matalaksi nuo pahoinvointi päivät vei. Olin jo niin lyömässä hanskat tiskiin kaikille suunnitelmille mitä mulla ja Makella on... Toivon pilkahdustakaan en nähnyt missään. Riina--tytär oli hankkinut Laitilan terkkarista psykologin numerot, että jos mä kävisin siellä.. Sinänsä hyvä ajatus, mutta näin jälkikäteen ajatellen, mä olisin halunnut nähdä, että miten kukaan olisi siinä vaiheessa mut sinne saanut?? Ei kukaan..
Nyt sitten ootellaan PEGin poistoa.... YES!
torstai 17. joulukuuta 2015
Osastolla oloa ja jouluahdistusta
Hyvää Uutta Vuotta kaikille!
Se on sit vuosi vaihtunut, kun tätä kirjoitan, vaikka postaukseni vielä koskee viime vuotta, jonka viimeiset 3 kk olivat varmaan elämäni kamalimmat... Näin jälkeen päin kun asioita ajattelee ja muistelee, niin jotkin asiat tuntuu niin kaukaisilta ja epätodellisilta, vaikka ne ovat olleetkin niin totta kuin vaan totta voi olla. Tää mun sairauteni on myös vaatinut paljon myös mun läheisiltäni; mieheltäni, lapsiltani, ystäviltäni ja sukulaisiltani... paljon ymmärrystä, ymmärrystä ja vielä ymmärrystä... ja piiitkääää pinnaa.
Mutta palataan siihen mun toivottavasti viimeiseen hoitojaksooni syöpäosastolla, jonne siis mieheni vei mut, kun olo oli ihan hirveä ja olin kaiketi hippasen sekaisin opiaateista.
10.-17.12.2015
Hoh hoijakkaa.. :( että tämäkin mun piti kokea. Jos totta puhutaan, niin mulla ei ole paljoakaan muistikuvia koko osastolle saapumisesta. Aivan on usvan takana. Mutta siellä vaan olin ja kärvistelin kipujeni kanssa. Ja ne pikku-ukot... Mä aivan oikeasti näin muutaman päivän ajan niitä. Sivusilmälllä kun vilkaisi, niin selvästi näin hahmoja huoneessa; lapsia, vanhuksia, eläimiä; joillakin lapsillla oli pinkit vaatteetkin. Uskalsin jopa mua kattomassa käyneille kertoakin niistä.
Torstai iltana sain lääkkeeksi yhden temestan...rauhoittamaan tilannetta ja että myös yö olisi rauhallinen.. Voi luoja... !Mä olen luonnostani todella levoton nukkuja, vehtaan ja liikun ( en kävele) ja puhun ja huudan erittäin selkeällä äänellä. Ja mitä tapahtuikaan perjantain vastaisena yönä?? Olin touhunnut vessassa jossain lääkemömmötokkurassa ja kurlannut suutani... ja kipeätä nieluani..MUTTA MILLÄ????!!!!! Kirvelystä ja polttelusta päätellen olin täyttänyt kertakäyttämukin puolilleen KÄSIDESILLÄ!!! Ja sillä kurlasin jo muutenkin kipeää suutani...EI SAATANA!! Siinä aamulla kun istuin sängynreunalla kakeräilin niitä vähäisiä muistinrippeitä yöllisistä touhuista, oli mun pakko kysyä myös huonekaverilta, ettei siltä vaan ollut jäänyt mitään suuvettä vessaan; ei ollut.. Kyl se sitä käsidesiä oli.
Ei auttanut muuta kuin pyytää laitoshuoltajia ottamaan vessasta käsidesi pois, etten enää siellä sen kanssa touhuile. Ja näin myös tehtiin.
Lääkitystä titrattiin perjantaina ja sain kokeeksi Oxynormin lisäksi sellaista läpilyöntikipuun tarkoitettua lääkettä kuin Abstral. Nämä 2 lääkettä erilaisin yhdistelmin, tuotti vihdoin tulosta ja maanantaista lähtien käytin vain nestemäistä Pronaxenia. YES! Niin, no olihan mulla tietty kipulaastari; Durogesig 70 mikrogrammaa. Mutta siltikin.
2 pussia verta myös tiputettiin, koska Hb oli laskenut, oli enää 77. Myös muut veriarvot oli sytoista johtuen persiillään ja sain 3-4 päivänä Nivestim-injektion, joka auttaa elimistöä tuottamaan lisää valkosoluja.
Mutta se liman eritys. En tie-dä johtuuko se siitä , kun lopetin röökin polttamisen vaiko tästä taudista, mutta sitä vaan tuli ja tuli ja tuli. Yritä sitä sitten kakoa ulos, kun se kurkku oli niin arka. Ja kun oikein alkoi rykimään, niin alkoi kyökityttämään. Ja sitten tuli olo, että olen tukehtumassa siihen räkään. Kerran jo soitin kelloa vessassa, kun ajattelin että tänne tuuperrun. Tuli vähän pöljä olo, kun hoitaja katseli, kun yskein ja röhkein ja kyökein ja kakoin vedet silmissä kurkkuani auki ja sitten hän kysyi, että mitä mä odotin hänen hoitajana tekevän, kun soitin kelloa??? Niin Mitähän? Ottavan äärimmäisessä hädässä imun ja tyhjäävän mun nieluni, jos alan muuttumaan kasvoiltani siniseksi? Tai pitävän mua kädestä, etten ainakaan kuole yksin vessan lattialle? En mä tiedä, mutta jonkun mä siihen halusin. (Sama tilanne kävi myöhemmin kotonakin)
Maanantaina mies kävi moikkaamassa. Hän sanoi, että nyt hän on saanut vanhan ja entisenlaisen vaimon takasin. Lääkkeet oli kohillaan, enkä ollut ihan tokkurassa. <3 Pikku-ukotkin oli hävinneet. :)
Yksi asia kuitenkin vieläkin vaivaa. Asiasta sen yksityiskohtasemmin kertomatta, koska mietin vielä ,annanko todella huonoa palautetta vai en, niin toiset vaan on luotuja hoitajiksi ja toiset on olevinaan jotain saatanan pilleripoliiseja, jotka kyseenalaistavat syöpäsairaan kipulääkkeen tarpeen keskellä yötä ???!!! Ja luulee mun olevan joku saatanan Temestan käyttäjä kun tarjosi mulle sellasta, kun olin niin tuohtunut , kun en saanut kipulääkettä. Sanoi nimittäin suoraan, kun kieltäydyin erittäin jyrkästi ja sanoin vielä, että olen vain yhden kerran saanut ja se riitti torstai iltana, että ai, hän luuli, että olet enemmänkin käyttänyt tätä??? Mitä vittua!!!! ??? Aamuhoitaja sai erittäin tarkan tapahtuma kuvauksen ja tunneryöpyn niskaansa.
Ja koko tämän viikon ajan mielessä oli tuleva joulu. Ahdisti niin kamalasti, kun en pystynytkään valmistelemaan joulua niin kuin halusin. Ei itse tehtyjä laatikoita, kaloja, salaatteja, leivonnaisia. Lahjatkin hankkimatta. Ja kun ei ruoka maistu miltään... Ja siivoamattakin on.. huoh...
Torstaina 17.12 pääsin sit pois. Lapsenlapset oli mukana hakemassa mummia kotiin. Ja kun pihaan päästiin, huomasin, että joulukyntteliköt oli ilmaantunut kodin ikkunoihin.. Kai se joulu sittenkin tulee, myös mulle... Ja sain jotain muutakin..nimittäin jäätävän pahoinvoinnin..mutta siitä sit lisää seuraavassa postauksessa.
Se on sit vuosi vaihtunut, kun tätä kirjoitan, vaikka postaukseni vielä koskee viime vuotta, jonka viimeiset 3 kk olivat varmaan elämäni kamalimmat... Näin jälkeen päin kun asioita ajattelee ja muistelee, niin jotkin asiat tuntuu niin kaukaisilta ja epätodellisilta, vaikka ne ovat olleetkin niin totta kuin vaan totta voi olla. Tää mun sairauteni on myös vaatinut paljon myös mun läheisiltäni; mieheltäni, lapsiltani, ystäviltäni ja sukulaisiltani... paljon ymmärrystä, ymmärrystä ja vielä ymmärrystä... ja piiitkääää pinnaa.
Mutta palataan siihen mun toivottavasti viimeiseen hoitojaksooni syöpäosastolla, jonne siis mieheni vei mut, kun olo oli ihan hirveä ja olin kaiketi hippasen sekaisin opiaateista.
10.-17.12.2015
Hoh hoijakkaa.. :( että tämäkin mun piti kokea. Jos totta puhutaan, niin mulla ei ole paljoakaan muistikuvia koko osastolle saapumisesta. Aivan on usvan takana. Mutta siellä vaan olin ja kärvistelin kipujeni kanssa. Ja ne pikku-ukot... Mä aivan oikeasti näin muutaman päivän ajan niitä. Sivusilmälllä kun vilkaisi, niin selvästi näin hahmoja huoneessa; lapsia, vanhuksia, eläimiä; joillakin lapsillla oli pinkit vaatteetkin. Uskalsin jopa mua kattomassa käyneille kertoakin niistä.
Torstai iltana sain lääkkeeksi yhden temestan...rauhoittamaan tilannetta ja että myös yö olisi rauhallinen.. Voi luoja... !Mä olen luonnostani todella levoton nukkuja, vehtaan ja liikun ( en kävele) ja puhun ja huudan erittäin selkeällä äänellä. Ja mitä tapahtuikaan perjantain vastaisena yönä?? Olin touhunnut vessassa jossain lääkemömmötokkurassa ja kurlannut suutani... ja kipeätä nieluani..MUTTA MILLÄ????!!!!! Kirvelystä ja polttelusta päätellen olin täyttänyt kertakäyttämukin puolilleen KÄSIDESILLÄ!!! Ja sillä kurlasin jo muutenkin kipeää suutani...EI SAATANA!! Siinä aamulla kun istuin sängynreunalla kakeräilin niitä vähäisiä muistinrippeitä yöllisistä touhuista, oli mun pakko kysyä myös huonekaverilta, ettei siltä vaan ollut jäänyt mitään suuvettä vessaan; ei ollut.. Kyl se sitä käsidesiä oli.
Ei auttanut muuta kuin pyytää laitoshuoltajia ottamaan vessasta käsidesi pois, etten enää siellä sen kanssa touhuile. Ja näin myös tehtiin.
Lääkitystä titrattiin perjantaina ja sain kokeeksi Oxynormin lisäksi sellaista läpilyöntikipuun tarkoitettua lääkettä kuin Abstral. Nämä 2 lääkettä erilaisin yhdistelmin, tuotti vihdoin tulosta ja maanantaista lähtien käytin vain nestemäistä Pronaxenia. YES! Niin, no olihan mulla tietty kipulaastari; Durogesig 70 mikrogrammaa. Mutta siltikin.
2 pussia verta myös tiputettiin, koska Hb oli laskenut, oli enää 77. Myös muut veriarvot oli sytoista johtuen persiillään ja sain 3-4 päivänä Nivestim-injektion, joka auttaa elimistöä tuottamaan lisää valkosoluja.
Mutta se liman eritys. En tie-dä johtuuko se siitä , kun lopetin röökin polttamisen vaiko tästä taudista, mutta sitä vaan tuli ja tuli ja tuli. Yritä sitä sitten kakoa ulos, kun se kurkku oli niin arka. Ja kun oikein alkoi rykimään, niin alkoi kyökityttämään. Ja sitten tuli olo, että olen tukehtumassa siihen räkään. Kerran jo soitin kelloa vessassa, kun ajattelin että tänne tuuperrun. Tuli vähän pöljä olo, kun hoitaja katseli, kun yskein ja röhkein ja kyökein ja kakoin vedet silmissä kurkkuani auki ja sitten hän kysyi, että mitä mä odotin hänen hoitajana tekevän, kun soitin kelloa??? Niin Mitähän? Ottavan äärimmäisessä hädässä imun ja tyhjäävän mun nieluni, jos alan muuttumaan kasvoiltani siniseksi? Tai pitävän mua kädestä, etten ainakaan kuole yksin vessan lattialle? En mä tiedä, mutta jonkun mä siihen halusin. (Sama tilanne kävi myöhemmin kotonakin)
Maanantaina mies kävi moikkaamassa. Hän sanoi, että nyt hän on saanut vanhan ja entisenlaisen vaimon takasin. Lääkkeet oli kohillaan, enkä ollut ihan tokkurassa. <3 Pikku-ukotkin oli hävinneet. :)
Yksi asia kuitenkin vieläkin vaivaa. Asiasta sen yksityiskohtasemmin kertomatta, koska mietin vielä ,annanko todella huonoa palautetta vai en, niin toiset vaan on luotuja hoitajiksi ja toiset on olevinaan jotain saatanan pilleripoliiseja, jotka kyseenalaistavat syöpäsairaan kipulääkkeen tarpeen keskellä yötä ???!!! Ja luulee mun olevan joku saatanan Temestan käyttäjä kun tarjosi mulle sellasta, kun olin niin tuohtunut , kun en saanut kipulääkettä. Sanoi nimittäin suoraan, kun kieltäydyin erittäin jyrkästi ja sanoin vielä, että olen vain yhden kerran saanut ja se riitti torstai iltana, että ai, hän luuli, että olet enemmänkin käyttänyt tätä??? Mitä vittua!!!! ??? Aamuhoitaja sai erittäin tarkan tapahtuma kuvauksen ja tunneryöpyn niskaansa.
Ja koko tämän viikon ajan mielessä oli tuleva joulu. Ahdisti niin kamalasti, kun en pystynytkään valmistelemaan joulua niin kuin halusin. Ei itse tehtyjä laatikoita, kaloja, salaatteja, leivonnaisia. Lahjatkin hankkimatta. Ja kun ei ruoka maistu miltään... Ja siivoamattakin on.. huoh...
Torstaina 17.12 pääsin sit pois. Lapsenlapset oli mukana hakemassa mummia kotiin. Ja kun pihaan päästiin, huomasin, että joulukyntteliköt oli ilmaantunut kodin ikkunoihin.. Kai se joulu sittenkin tulee, myös mulle... Ja sain jotain muutakin..nimittäin jäätävän pahoinvoinnin..mutta siitä sit lisää seuraavassa postauksessa.
torstai 10. joulukuuta 2015
Sekopään paluu osastolle.
7.12 jaksoin niukin naukin hoitaa pakollisen työterveyshuollossa käynnin kelan vaatimuksesta, että saisin rahaa tästä sairasloman jatkumisesta. Sairaslomaa jatkettiin osastolta käsin 29.2.2016 asti, viimeksi oli tammikuun loppuun. Samalla sovittiin kolmikantaneuvottelun pitämisestä tammikuun alussa, koskien mun töihin palaamista. Ajattelin aloittaa puolikkaan tekemisellä. Naapurilta sain kyydin Uuteenkaupunkiin, niin ei tarvinnut taksilla mennä ja itse en ollut kykenevä ajamaan noista opiaateista johtuen.
Kivut nielussa jatkui, mutta pysyivät kurissa , kun otin tarv.Oxynormia 2-3 tunnin välein.
Tiistaina piti mukamas mennä Naantalissa käymään, mutta kivut vei voiton, ei mitenkään voinut lähteä, vaikka kyyti olikin valmiina. Kunpa olisin ollut jo tässä vaiheessa viisaampi.... mutta onneksi oli lääkettä.....
Yöt meni miten menivät. Nukuin parin tunnin pätkissä ja kakoin sitä paksua limaa nielusta pois. Mutta onneksi oli lääkettä....
Havahduin muutamana yönä siihen, että heräsin istumassa vessanpytyllä..olin nukahtanut sinne. Samoin myös saatoin nukahtaa keittiön tiskialtaan äärelle..seisaaltani! Mutta torstain vastainen yö oli piste iin päällä !!
Tiistaina ja keskiviikkona ja kuin myös torstainakin ystäväni Taina haki mut hänen luokseen; olin vähän niinkuin päivähoidossa. Sain ajatuksia muualle.
Mutta se torstain vastainen yö. ...Aamulla heräsin klo 7 aikaan olohuoneen sohvalta. Kaiketi siihen, kun miehen känny herätti sen töihin. Sitten alkoi tulemaan flash backejä... Ja siitä syystä, kun etsein Oxynorm pulloa, enkä löytänyt sitä. ..
Lyhennetty versio yön tapahtumista: Olen tod.näk. herännyt n. klo 2-3 ja ottanut nielun kipuun kipulääkettä. Jossain kohti havahduin siihen, että olin nukahtanut keittiön pöydän ääreen. Sen jälkeen pimeää...ei mitään hajua mistään, muuta kuin, että olin mennyt olohuoneen sohvalle nukkumaan. Mutta se mitä mä löysin aamulla.... voi luoja.... Se oxy pullo,joka oli hukassa..se löytyi keittiön kaapista, jossa säilytän kahvia, teetä yms. Sitä Oxya löytyi myös tyhjästä pilttipurkista n.2 cm..Kuin myös lääkeruiskussa n.10 ml. Ihme että olen vielä hengissä!!
Torstaina menin taas päivähoitoon ja olo aivan kamala. En saanut nukutuksi, koska olo oli kuin kamalassa krapulassa; paikat hakkasi.Sitten tuli käsky Tainalta, että nyt olisi syytä mennä sairaalaan.
Soitto osastolle lääkärille ja selostin tilanteen ja mitä oli tapahtunut yöllä. Ja osastolle sitten piti lähteä... Soitto miehelle, joka lähtikin miltei saman tien mua hakemaan. Ja sitten oltiinkin viikko osastolla... Ja mikä viikko se olikaan... Kipua, pahaa oloa, tukehtumisen tunnetta, itkua, itkua, itkua ja myös lisää sekoilua ja pikku-ukkoja..
Kivut nielussa jatkui, mutta pysyivät kurissa , kun otin tarv.Oxynormia 2-3 tunnin välein.
Tiistaina piti mukamas mennä Naantalissa käymään, mutta kivut vei voiton, ei mitenkään voinut lähteä, vaikka kyyti olikin valmiina. Kunpa olisin ollut jo tässä vaiheessa viisaampi.... mutta onneksi oli lääkettä.....
Yöt meni miten menivät. Nukuin parin tunnin pätkissä ja kakoin sitä paksua limaa nielusta pois. Mutta onneksi oli lääkettä....
Havahduin muutamana yönä siihen, että heräsin istumassa vessanpytyllä..olin nukahtanut sinne. Samoin myös saatoin nukahtaa keittiön tiskialtaan äärelle..seisaaltani! Mutta torstain vastainen yö oli piste iin päällä !!
Tiistaina ja keskiviikkona ja kuin myös torstainakin ystäväni Taina haki mut hänen luokseen; olin vähän niinkuin päivähoidossa. Sain ajatuksia muualle.
Mutta se torstain vastainen yö. ...Aamulla heräsin klo 7 aikaan olohuoneen sohvalta. Kaiketi siihen, kun miehen känny herätti sen töihin. Sitten alkoi tulemaan flash backejä... Ja siitä syystä, kun etsein Oxynorm pulloa, enkä löytänyt sitä. ..
Lyhennetty versio yön tapahtumista: Olen tod.näk. herännyt n. klo 2-3 ja ottanut nielun kipuun kipulääkettä. Jossain kohti havahduin siihen, että olin nukahtanut keittiön pöydän ääreen. Sen jälkeen pimeää...ei mitään hajua mistään, muuta kuin, että olin mennyt olohuoneen sohvalle nukkumaan. Mutta se mitä mä löysin aamulla.... voi luoja.... Se oxy pullo,joka oli hukassa..se löytyi keittiön kaapista, jossa säilytän kahvia, teetä yms. Sitä Oxya löytyi myös tyhjästä pilttipurkista n.2 cm..Kuin myös lääkeruiskussa n.10 ml. Ihme että olen vielä hengissä!!
Torstaina menin taas päivähoitoon ja olo aivan kamala. En saanut nukutuksi, koska olo oli kuin kamalassa krapulassa; paikat hakkasi.Sitten tuli käsky Tainalta, että nyt olisi syytä mennä sairaalaan.
Soitto osastolle lääkärille ja selostin tilanteen ja mitä oli tapahtunut yöllä. Ja osastolle sitten piti lähteä... Soitto miehelle, joka lähtikin miltei saman tien mua hakemaan. Ja sitten oltiinkin viikko osastolla... Ja mikä viikko se olikaan... Kipua, pahaa oloa, tukehtumisen tunnetta, itkua, itkua, itkua ja myös lisää sekoilua ja pikku-ukkoja..
sunnuntai 6. joulukuuta 2015
Kipujen lievitystä osa 1. ja hoidot päättyy
30.11 maanantaina menin sitten sädehoitoon ja lääkärin vo:lle laukku valmiina, että jään sinne. Vanhin tytär oli kuskina. Ja niin siinä sitten kävikin, että pääsin osastolle. Pillahdin itkuun, kun pääsin lääkärin ja kerroin, etten jaksa kipujen kanssa. Alta tunti, niin olin jo osastolla.
Syöpäosasto 1 on ihan mukava osasto;hoitajat mukavia ja osaavia... nooh.. mahtuu sinne muunlaistakin...jonka tulin myöhemmin huomaamaan.
Tää joulukuu ollut niin sekava, ettei oikeen pysy kärryillä tai jaksa enää muistaa kaikkea.. :( mutta tässä pääpiirteittäin:
Maanantaina nostettiin kipulaastarin tehoa 12 mikrog:sta 25:een ja tarv. Oxynormin määrä 5 mg:sta 10:een. Tiistaina tuota Oxya nostettiin 15 milligrammaan. Kivut nielussa vain jatkuivat, joten kipulaastarin annosta nostettiin keskiviikkona 37 mikrogrammaan.
Torstaina oli sitten sädemeeting. Mukana mulla oli mies, tytär ja hyvä ystävä Taina. Siellä keskusteltiin tulevasta. Maaliskuun 1. päivänä sitten on kontrolli ja sitä ennen tai siinä paikkeilla on PET-kuvaus, josta näkee miten hoito on tehonnut. Myös PEG-letkun poistosta keskusteltiin. Alustavasti se sovittiin pois otettavaksi tammikuun alussa, JOS kaikki ruoka menee suun kautta alas. Eli syömään pitäisi alkaa...
Torstaina tytär myös kävi hoitamassa Turun kauppahallissa tarjoamis asiat. Halusin tarjota sädepolin hoitajille ja sädehoitoa antaneelle ryhmälle (hoitohuone 4) jotain suolasta ja makeaa herkkua. Olisin itse leiponut, mut mutta mites leivot, kun oot sairaalassa? Kakut tytär löysikin Suomen parhaasta leipomosta; MBakery Cafesta ja suolaisen jostain pienemmästä leipomosta.
Perjantaina olin saada sykerön, kun perjantain lääkäriaika klo 9.30 olikin peruttu, vaikka olin sen vielä illalla tarkistanut osastolta käsin. Syy oli nimenomaa se, kun olin osastolla lääkärin hoidossa. RTG-hoitaja huomasi mun olevan paikalla ja tarjoutui ottamaan mut jo sädehoitoon, mutta kieltäydyin, koska tytär ei ollut vielä tullut tarjoomisten kanssa paikalle. Klo 10.45 oli sitten toivottavasti elämäni viimeisin sädehoito. Toivottelin hyvät jatkot hoitajille ja jätimme herkut heille. Viimeiset halaukset ja sitten sainkin lähteä osaston kautta kotiin toipumaan..
Itsenäisyyspäivä viikonloppu meni kaiketi ihan ok, itsellä ei oikein ole mielikuvaa koko viikonlopusta, sillä tuntuu näin jälkikäteen ajateltuna, että seuraavan viikon tapahtumat on pyyhkineet mun muistia... ehkä niin on parasta.Mutta nielu oli edelleen kipeä, mutta olihan mulla lääkkeet sitä varten....
Syöpäosasto 1 on ihan mukava osasto;hoitajat mukavia ja osaavia... nooh.. mahtuu sinne muunlaistakin...jonka tulin myöhemmin huomaamaan.
Tää joulukuu ollut niin sekava, ettei oikeen pysy kärryillä tai jaksa enää muistaa kaikkea.. :( mutta tässä pääpiirteittäin:
Maanantaina nostettiin kipulaastarin tehoa 12 mikrog:sta 25:een ja tarv. Oxynormin määrä 5 mg:sta 10:een. Tiistaina tuota Oxya nostettiin 15 milligrammaan. Kivut nielussa vain jatkuivat, joten kipulaastarin annosta nostettiin keskiviikkona 37 mikrogrammaan.
Torstaina oli sitten sädemeeting. Mukana mulla oli mies, tytär ja hyvä ystävä Taina. Siellä keskusteltiin tulevasta. Maaliskuun 1. päivänä sitten on kontrolli ja sitä ennen tai siinä paikkeilla on PET-kuvaus, josta näkee miten hoito on tehonnut. Myös PEG-letkun poistosta keskusteltiin. Alustavasti se sovittiin pois otettavaksi tammikuun alussa, JOS kaikki ruoka menee suun kautta alas. Eli syömään pitäisi alkaa...
Torstaina tytär myös kävi hoitamassa Turun kauppahallissa tarjoamis asiat. Halusin tarjota sädepolin hoitajille ja sädehoitoa antaneelle ryhmälle (hoitohuone 4) jotain suolasta ja makeaa herkkua. Olisin itse leiponut, mut mutta mites leivot, kun oot sairaalassa? Kakut tytär löysikin Suomen parhaasta leipomosta; MBakery Cafesta ja suolaisen jostain pienemmästä leipomosta.
Perjantaina olin saada sykerön, kun perjantain lääkäriaika klo 9.30 olikin peruttu, vaikka olin sen vielä illalla tarkistanut osastolta käsin. Syy oli nimenomaa se, kun olin osastolla lääkärin hoidossa. RTG-hoitaja huomasi mun olevan paikalla ja tarjoutui ottamaan mut jo sädehoitoon, mutta kieltäydyin, koska tytär ei ollut vielä tullut tarjoomisten kanssa paikalle. Klo 10.45 oli sitten toivottavasti elämäni viimeisin sädehoito. Toivottelin hyvät jatkot hoitajille ja jätimme herkut heille. Viimeiset halaukset ja sitten sainkin lähteä osaston kautta kotiin toipumaan..
Itsenäisyyspäivä viikonloppu meni kaiketi ihan ok, itsellä ei oikein ole mielikuvaa koko viikonlopusta, sillä tuntuu näin jälkikäteen ajateltuna, että seuraavan viikon tapahtumat on pyyhkineet mun muistia... ehkä niin on parasta.Mutta nielu oli edelleen kipeä, mutta olihan mulla lääkkeet sitä varten....
sunnuntai 29. marraskuuta 2015
Nyt ei jaksa hymyillä
Tää viikko tähän astisista hoitoviikoista kaiketi se kamalin. Kova "turnausväsymys" ja kipu iski totaalisesti. Vaikka sainkin kipulaastarin ja siihen lisäksi vielä tarvittavat Oxynormit ja vielä ne näyte Caphosolit, niin kipu tuntui lisääntyvän.
Toi Apulannan " Koneeseen kadonnut" biisin alku ( sininen teksti) kuvaa olotilaani hyvin.
Kipu kuolee huutamalla
alastomana lattialla
Miten kauan sitä kestää
ei, sitä ei voi tietää
Kehen sattuu ja kuinka paljon
siitä kysymys enää tässä kai on
Kun on saavuttu siihen pisteeseen
ettei mikään ole varmaa
Maailman pisimmät tunnit
niiden otteeseen jää kiinni
Niitä kantaa loppuun asti
vaikka itse ei aina huomaa
Millainen on se taivas
jota ei löydetty koskaan
Olen kuullut paljon siitä
osan jopa omasta suustani
Voi niin pitkälle jaksaa
kun itsellensä vakuuttaa
Kipu kuolee huutamalla
alastomana lattialla
Miten kauan sitä kestää
ei, sitä ei voi tietää
Kehen sattuu ja kuinka paljon
siitä kysymys enää tässä kai on
Kun on saavuttu siihen pisteeseen
ettei mikään ole varmaa
Joku meistä on onneton
palanut mutta tunnoton
katuva mutta uskoton
enemmän kuin rauhaton
Periaate on ehdoton
perustelu on aukoton
yhtälö ehkä mahdoton
Miten niin muka armoton?
Kipu kuolee huutamalla
alastomana lattialla
Miten kauan sitä kestää
ei, sitä ei voi tietää
Kehen sattuu ja kuinka paljon
siitä kysymys enää tässä kai on
Kun on saavuttu siihen pisteeseen
ettei mikään ole varmaa
Kamalasti tein suunnitelmia, mitä kaikkea alan tekemään joulun hyväksi , mutta mikään ei tainnut toteutua. Tiistainen kemopäiväkin tuntuu olevan jossain sumun takana. Yöt menivät todella huonosti, nukutuksi sain vain pätkittäin, kun kipu nielussa herätti ottamaan lisälääkettä. Sädehoidoissa kävin taksin kanssa, koska sain siihen luvan ja omalla autolla ajaminen ei olisi tullut kysymykseenkään, ihan rättipoikkiväsynyt olin.
Torstai oli kuitenkin "hemmottelupäivä" Olin tilannut itselleni jalkahoitajan. Ihanaa hoitoa parin tunnin ajan ja jalat tuntuivat niin kevyeltä sen jälkeen. Kiitos Tiia.
Keskusteltiin miehen kanssa siitä kalliista Caphosol suu/kurlausvedestä. Siitä tuntui olevan apua. Joten kävin kävin sitten apteekissa tilaamassa sitä. HUH.. reilun viikon satsi 170 egee.. Mutta sitä saan vasta maananataina. Viikonloppuna pitää käyttää niitä näytteitä varoen ja säästellen, että pärjään maanantaihin. Välillä käytin vaan puolikkaan, .että sain satsin riittämään.
Ja se nukkuminen. Saan solumyrkkyjen yhteydessä kortisonia suoneen estämään pahoinvointia ja myös tabletteina 3 päivän ajan sytojen jälkeen ja se saa mut käymään ylikierroksilla. Siihen lisätään vielä oxyt, niin soppa on valmis. Yöt on muutenkin mulla levottomia, kun olen kova puhumaan unissani ihan terveenä ollessanikin, mutta nyt aivan mahdottomia. Heti kun nukahdan, niin havahdun hereille, kun huudan ääneen. Sitä saattaa kestää tunninkin. Ja mä nukahdan kyl heti sen huudon jälkeen, mutta olo on kuin jossain painajaisessa olisin.
Viikonloppu meni sitten niitten kipujen merkeissä ja istumalla sohvan nurkassa ja virkkaustyö käsissä. Innostuin taas virkkaamaan ja kutomaan, kun tuota luppooaikaa tuntuu olevan. :) Monta erilaista työtä vaiheessa; sukkia, virkattuja valopalloja, jungle beanie hattu/pipo, virkattuja "mariskooleja" (tärkit puuttuu. ) ja uusipunainen joulumatto olohuoneeseen; Malli: tulppaani.
Tän blogin päivittäminenkin ; jotenkin ei vaan ole jaksanut...mitään... ja onko niin pakko jaksaakaan??Ei tämä nyt mitään pakkopullaa pidä olla, vai kuinka?
Sunnuntai oli sit todella ankea päivä. Mieskin oli jossain puhaltamassa ringetteä tai kiekkoa..Mä olin jo valmis lähtemään osastolle. Nielun kipu oli ihan jäätävä. Silmän mustuaiset neulanpään kokoisina ja alaspäin roikkuvat suupielet kun katsoi mua peilistä takaisin, tunsin todella olevani sairas..syöpäsairas. Soitin tyksin syöpäosastolle ja selitin tilanteen; no eihän se nyt niin mennyt, että AINA pääsee osastolle.. Osastolle pääsee sillai "heti", kun on arki ja virka-aika, ja lääkäri on talossa. Muuten tultava oman kunnan päivystyksen kautta.
Jäin siis vielä yhdeksi yöksi kotiin. Sen verran soitin Ugiin päivystykseen, että lääkäri antoi mulle uudet ohjeet , jotta paljonko sitä Oxynormia voin ottaa illan ja yön aikana. 5 mg on siis kerta-annos ja luvalla sain ottaa 12-15 annosta/ vrk.
Illalla pakkasin laukkuni valmiiksi aamua varten. Vanhin tytärkin tuli illalla meille; olisi mulla maanantaina kuskina. Hyvä niin. Ei tartte taksilla kulkea. Oikein jo odotan osastolle pääsyä, että saa lääkityksen kondikseen ja kivut pois.
maanantai 23. marraskuuta 2015
Kivun selätystä
Toiseksi viimeinen viikko pyörähti sitten käyntiin näitten mun hoitojeni osalta. Enää 9 Turun reissua. YH-DEK-SÄN... Vähiin käy ennen kuin loppuu.
Viikonloppu oli jotenkin haikea. Lauantaina oli meidän 8 vuotishääpäivä ja NORMAALISTI olisimme jossain kaukana poissa. Mutta tämä vuosi teki sitten poikkeuksen. Uloskaan ei voinut mennä syömään, kun suun kautta ei pysty eikä kykene syömään mitään muuta kuin vettä. Ja sekin alkoi tuottamaan vaikeuksia... Mutta iloa kuitenkin tuotti se, että nyt pääsi ihanan pikkumiehen, mummin murun, 5-vuotis synttäreille.
Perjantaina, sädehoitoreissun yhteydessä,kävin sitten myös lääkärin juttusilla. En kylläkään siitä asiasta, josta aiemmin kiukuspäitten kirjoottelin, vaan aivan muusta. Peggy nimittäin alkoi jo torstaina falskaamaan. Harsotaitos, joka on Peggyn juuren ympärillä suojana, olikin yhtäkkiä aivan verinen. Ja sitä oli aikasta runsaasti. Ja vatsan sisäpuolen levy ikään kuin hankasi...Olin ottanut pahimmista vuodoista kuvan ja näytin sitä hoitajille, jotka sitten ohjasivat mut lääkärin puheille.
Oma lääkärini otti pienen konsultaatio puhelun Peggy-letkuun "erikoistuneelle" korvalääkärille J. Rekolalle, joka selitti mistä vuoto johtuuu; Selittelemättä ja kaunistelematta asiaa, syy on yksinkertainen... paska ei kulje. Sytostaatit ja kipulääkkeet ym. pistävät suolen ummelle ja se taas aiheuttaa sen, että mahalaukkuun tulee painetta, joka purkautuu sitten peggyn kautta ulos. Ei sieltä mitään paskaa valunut, mutta vatsan sisältöä happoineen ja se vatsan puoleinen levy, joka pitää Peggyn paikoillaan liikkuu ja hankaa siellä ja saattaa hieman ärsyttää limakalvoja ja sitä kautta mennä vereslihalle. Eli lisää vatsantoimituslääkkeitä kehiin; Smartlaxia pari pussia Laxoberonia 10 gtt eli tippaa/päivä.
Kipu tuli sitten seurakseni. Yllättävän nopeasti vointi meni huonompaan. Siis itse ajattelin, että vointi pikkuhiljaa hiipuisi huonompaan, mutta ei..ihan kunnon ryminällä kaikki tapahtui. Äänihän ollut jo viikon poissa. Mutta nyt tuli kurkkukipu ja nielemisvaikeudet. Ja puhuminenkin sattuu. Panacodit ei enää tahtoneet riittää, vaan iltaisin oli otettava 600 mg buranaa, että pärjään yön yli. Onneksi olen pystynyt nukkumaan yöt. Illalla tuli itku, kun alkoi pelottamaan kivun laatu... muistissa vielä risanpoiston jälkeinen kipu... No tämä ei onneksi säteile korvaan... ainakaan vielä. Ja itkeminenkin sattui kurkkuun ...
Tänään lääkärin vo:lla pääsi myös itku. Kuin myös odotushuoneessa. Harmitti, sattui, vitutti ja ketutti. Kipulääkkeet laitettiin uusiksi; Oxynorm mixtuuraa ja Durogesiq -laastari. Laastari alkaa vasta vaikuttamaan 12 h kuluttua, joten Oxya sit otettava reippaasti siihen asti. Caphosol suuvettä sain myös kokeeksi kotiin. 15 kpl. Säästelen niitä yöksi.
Huomenna sytopäivä; labrat olleet kaiketi normaalit, kun soittoa ei kuulunut. Kela taksi tilattu ja kellonaikakin tarkistettu, kun unohtivat aamulla mulle sen ilmoittaa.
Kyllä tämä tästä... päivä kerrallaan kohti toipumis jaksoa.
Viikonloppu oli jotenkin haikea. Lauantaina oli meidän 8 vuotishääpäivä ja NORMAALISTI olisimme jossain kaukana poissa. Mutta tämä vuosi teki sitten poikkeuksen. Uloskaan ei voinut mennä syömään, kun suun kautta ei pysty eikä kykene syömään mitään muuta kuin vettä. Ja sekin alkoi tuottamaan vaikeuksia... Mutta iloa kuitenkin tuotti se, että nyt pääsi ihanan pikkumiehen, mummin murun, 5-vuotis synttäreille.
Perjantaina, sädehoitoreissun yhteydessä,kävin sitten myös lääkärin juttusilla. En kylläkään siitä asiasta, josta aiemmin kiukuspäitten kirjoottelin, vaan aivan muusta. Peggy nimittäin alkoi jo torstaina falskaamaan. Harsotaitos, joka on Peggyn juuren ympärillä suojana, olikin yhtäkkiä aivan verinen. Ja sitä oli aikasta runsaasti. Ja vatsan sisäpuolen levy ikään kuin hankasi...Olin ottanut pahimmista vuodoista kuvan ja näytin sitä hoitajille, jotka sitten ohjasivat mut lääkärin puheille.
Oma lääkärini otti pienen konsultaatio puhelun Peggy-letkuun "erikoistuneelle" korvalääkärille J. Rekolalle, joka selitti mistä vuoto johtuuu; Selittelemättä ja kaunistelematta asiaa, syy on yksinkertainen... paska ei kulje. Sytostaatit ja kipulääkkeet ym. pistävät suolen ummelle ja se taas aiheuttaa sen, että mahalaukkuun tulee painetta, joka purkautuu sitten peggyn kautta ulos. Ei sieltä mitään paskaa valunut, mutta vatsan sisältöä happoineen ja se vatsan puoleinen levy, joka pitää Peggyn paikoillaan liikkuu ja hankaa siellä ja saattaa hieman ärsyttää limakalvoja ja sitä kautta mennä vereslihalle. Eli lisää vatsantoimituslääkkeitä kehiin; Smartlaxia pari pussia Laxoberonia 10 gtt eli tippaa/päivä.
Kipu tuli sitten seurakseni. Yllättävän nopeasti vointi meni huonompaan. Siis itse ajattelin, että vointi pikkuhiljaa hiipuisi huonompaan, mutta ei..ihan kunnon ryminällä kaikki tapahtui. Äänihän ollut jo viikon poissa. Mutta nyt tuli kurkkukipu ja nielemisvaikeudet. Ja puhuminenkin sattuu. Panacodit ei enää tahtoneet riittää, vaan iltaisin oli otettava 600 mg buranaa, että pärjään yön yli. Onneksi olen pystynyt nukkumaan yöt. Illalla tuli itku, kun alkoi pelottamaan kivun laatu... muistissa vielä risanpoiston jälkeinen kipu... No tämä ei onneksi säteile korvaan... ainakaan vielä. Ja itkeminenkin sattui kurkkuun ...
Tänään lääkärin vo:lla pääsi myös itku. Kuin myös odotushuoneessa. Harmitti, sattui, vitutti ja ketutti. Kipulääkkeet laitettiin uusiksi; Oxynorm mixtuuraa ja Durogesiq -laastari. Laastari alkaa vasta vaikuttamaan 12 h kuluttua, joten Oxya sit otettava reippaasti siihen asti. Caphosol suuvettä sain myös kokeeksi kotiin. 15 kpl. Säästelen niitä yöksi.
Huomenna sytopäivä; labrat olleet kaiketi normaalit, kun soittoa ei kuulunut. Kela taksi tilattu ja kellonaikakin tarkistettu, kun unohtivat aamulla mulle sen ilmoittaa.
Kyllä tämä tästä... päivä kerrallaan kohti toipumis jaksoa.
torstai 19. marraskuuta 2015
Uusi lääke ja mielensä pahoittaja
Oi voi.. Päivät menee menojaan ja huomisen jälkeen enää 2 vkoa hoitojen päättymiseen.. Eli voiton puolella olen jo.
Alunperin mun piti tällä viikolla kirjoittaa mun ja mun miehen haaveesta ja tavoitteesta hoitojen päättymisen jälkeen, mutta eilen keskiviikkona sain itseni lietsottua sellaisen raivon valtaan, että siinä tavoitteet unohtu ja haaveet siirtyi taka-alalle. Jos tästä asiasta olisin eilen kirjoittanut, niin teksti olisi ollut jokseenkin painokelvotonta.
Maanantai aamun sädehoito + labrat + lääkärin vo meni ihan niin kuin ennenkin. Aamulla huomasin, että ääni oli lähtenyt, hoidoista johtuen kaiketi. Tällä kertaa mulla oli mies mukana Turussa ; näki hänkin nyt minkälaista touhua se on. RTG-hoitajat selittivät hänelle mitä milloinkin tapahtuu. Ja lääkärin vo:lla selitti lääkäri myös hälle asioita.
Tiistaina menin sitten myrkkyjä saamaan,eli labrat olivat olleet ok. Päivä meni pääosin makoillessa, sillä en ollut nukkunut juurikaan edellisyönä, max 4 tuntia. Kotimatkakin taittui jouhevasti, kun Laitilan taksi haki, eikä muita kyytiläisiä ollut. YES!
Koska mulle tuli edellisillä kerroilla jälkipahoinvointia, niin sain nyt uuden pahoinvointilääkkeen suonen sisäisesti, Aloxi, sen vaikutus kestää 5 pv. Ja sen aikana ei saa ottaa sitä Granisetronia. Mutta kyllä se kirveli suonta!! Saattoi myös johtua siitä, että multa oli aikasta pieni suoni kanyloituna. Mutta lääke oli hyvä, ei ainakaan nyt torstai iltaan mennessä ole minkäänlaista kuvotuksen tunnetta tullut. Ennen se alkoi jo keskiviikko iltana.
No sitten tää mua niin suivaannuttanut asia... Tiistai iltana jo miehelleni ihmettelin seuraavaa asiaa: Kun kuitenkin olen korva-, nenä-, ja kurkkutautien osaston potilas, niin onpa kumma, kun tässä hoitoprotokollassa ei ole tämän alan lääkärin vastaanottoa/ tutkimusta tässä puolessa välissä. Keskiviikkona sädehoidon jälkeen soitin sitten sädepolin sairaanhoitajalle ja kysäisin asiasta, kun kuitenkin halusin knk-lääkärin katsovan nieluuni, kun siellä sellainen palan tunne tai jnkl "krettu". Niin hänpä tarjosi vain sitä omaa onkologia/sädelääkäriä mulle. Kysyinkin sitten, että onko tosiaan niin, että jos haluan päästä erikoislääkärille, niin mun mentävä privaatin puolelle? esim. sinne terveystalon pulssiin, jossa kävin elokuussa ja josta sain lähetteen? Hoitaja sai sit mut aivan raivon partaalle, kun aloitti puhumisen mulle , että kuuntele, kun puhun sulle..noi sun oireet on ihan hoitoihin liittyvii ja halutessas pääset huomenna sädehoidon jälkeen tähän polille lääkäriin... Kettu vieköön!! en mä sille halunnut, vaan knk-lääkärille! Ja hoitaja voisi kuunnella minua!! Sitten vielä aloitti sen suolavesi, kamomillatee kurlauksien ohjeistuksen, jotka on oikeesti mulla tiedossa! ja kaikki muutkin, koska en ole tyhmä ja olen lukutaitoinen ja ymmärrän kyllä lukemani niistä ohjepapereista, jotka olen saanut. ... Ja sitten suositteli mulle Caphosol suuvettä...Arrgghhh... Mua alkoi niin sieppaamaan.... Jos mulla olis vaivaa tulla alapäässä, niin enkös silloin pääsis talon sisällä gynekologille? vai kuuluuko taudin/hoidon kuvaan? vaiko huljuttelenko pilluani kamomillateessä ja suolavedessä?? PRKL!! Sain tuon keskiviikkoisen puheluni jotenkin asiallisesti lopetettua... ja olin niin kiukkuinen, niin kiukkuinen... Tuli olo, että tässä taudissa meitä viedään kuin pässiä narussa ja löysässä hirressä; omia aivoja ei saa/voi käyttää..kyllä ruotuun palautetaan...Kaikki on niin valmiiksi ajateltu ja suunniteltu... Ääähh...
Tänään mua valmistelleet rtg-hoitajat kyseli voinnista ja tuota kurkkukivusta ja sanoin,etten keskustele tästä asiasta enempää, vaan menen sinne lääkäriin, minne pääsen ja josta sain lähetteen, kun täällä ei pääse. Oma rtg-hoitaja tuli sitten sädetyksen jälkeen kyselemään hieman lisää tästä jutusta, kun oli tietty kuullut muilta, että olen hippasen ollut äreissäni. Sanoinkin hälle, että kyllä minä niin mieleni oikeesti pahoitin eilisestä puhelusta ja varsinkin siitä millaisen vastauksen sain ja tuntui että mua pidetään tyhmänä ja jotenkin mun oloa ei oteta todesta...
No se siitä sitten ja läksimme mun kuskini H-M:n kanssa kotio päin. Päätimme kuitenkin käydä Kustavin tien varrella olevassa kirppis Wanha Nestorissa joutessamme, kun ei ollut mikään kiirus mihinkään. Ja sitten alkoi puhelin soida. Huomasin, että oli soinnut parikin kertaa. Sädepolin sh oli yrittänyt soittaa. Viimein sain vastattua hänelle ja asia oli kuin olikin se minun mielenpahoitusjuttu. Selvitin hänelle, miltä musta tuntui ja hän oli pahoillaan , että olin saanut hänen puheestaan sellaisen kuvan, kuin olin saanut. Koska olin jo jkv rauhoittunut tuosta asiasta,sanoinkin, että ei tässä nyt mitään peruuttamatonta ole tapahtunut eikä ole mikään maan kaato asia. Tämä asia on minun puoleltani ihan ok ja selvitetty.
Että näin. Luulenpa, että hoitaja raukka taisi olla vaan sijaiskärsijä mun pahassa olossani..tai jossain sellaisessa. Onneksi se asia kuitenkin selvisi. Mutta silti ihmettelen tätä protokolla asiaa... luulisi olevan joku välikatselmus tässä syövan hoidossa???
BTW: en ostanut sitä Caphosol suuvettä vaikkas lupasin sille hoitaja, sillä SE MAKSAA 170 € !!! Ja yksi pullo kestää viikon? vähän toista? eikä ole edes kelakorvattava...
Huomenna uusipäivä..katotaan mitä se tuo tullessaan.. :)
Alunperin mun piti tällä viikolla kirjoittaa mun ja mun miehen haaveesta ja tavoitteesta hoitojen päättymisen jälkeen, mutta eilen keskiviikkona sain itseni lietsottua sellaisen raivon valtaan, että siinä tavoitteet unohtu ja haaveet siirtyi taka-alalle. Jos tästä asiasta olisin eilen kirjoittanut, niin teksti olisi ollut jokseenkin painokelvotonta.
Maanantai aamun sädehoito + labrat + lääkärin vo meni ihan niin kuin ennenkin. Aamulla huomasin, että ääni oli lähtenyt, hoidoista johtuen kaiketi. Tällä kertaa mulla oli mies mukana Turussa ; näki hänkin nyt minkälaista touhua se on. RTG-hoitajat selittivät hänelle mitä milloinkin tapahtuu. Ja lääkärin vo:lla selitti lääkäri myös hälle asioita.
Tiistaina menin sitten myrkkyjä saamaan,eli labrat olivat olleet ok. Päivä meni pääosin makoillessa, sillä en ollut nukkunut juurikaan edellisyönä, max 4 tuntia. Kotimatkakin taittui jouhevasti, kun Laitilan taksi haki, eikä muita kyytiläisiä ollut. YES!
Koska mulle tuli edellisillä kerroilla jälkipahoinvointia, niin sain nyt uuden pahoinvointilääkkeen suonen sisäisesti, Aloxi, sen vaikutus kestää 5 pv. Ja sen aikana ei saa ottaa sitä Granisetronia. Mutta kyllä se kirveli suonta!! Saattoi myös johtua siitä, että multa oli aikasta pieni suoni kanyloituna. Mutta lääke oli hyvä, ei ainakaan nyt torstai iltaan mennessä ole minkäänlaista kuvotuksen tunnetta tullut. Ennen se alkoi jo keskiviikko iltana.
No sitten tää mua niin suivaannuttanut asia... Tiistai iltana jo miehelleni ihmettelin seuraavaa asiaa: Kun kuitenkin olen korva-, nenä-, ja kurkkutautien osaston potilas, niin onpa kumma, kun tässä hoitoprotokollassa ei ole tämän alan lääkärin vastaanottoa/ tutkimusta tässä puolessa välissä. Keskiviikkona sädehoidon jälkeen soitin sitten sädepolin sairaanhoitajalle ja kysäisin asiasta, kun kuitenkin halusin knk-lääkärin katsovan nieluuni, kun siellä sellainen palan tunne tai jnkl "krettu". Niin hänpä tarjosi vain sitä omaa onkologia/sädelääkäriä mulle. Kysyinkin sitten, että onko tosiaan niin, että jos haluan päästä erikoislääkärille, niin mun mentävä privaatin puolelle? esim. sinne terveystalon pulssiin, jossa kävin elokuussa ja josta sain lähetteen? Hoitaja sai sit mut aivan raivon partaalle, kun aloitti puhumisen mulle , että kuuntele, kun puhun sulle..noi sun oireet on ihan hoitoihin liittyvii ja halutessas pääset huomenna sädehoidon jälkeen tähän polille lääkäriin... Kettu vieköön!! en mä sille halunnut, vaan knk-lääkärille! Ja hoitaja voisi kuunnella minua!! Sitten vielä aloitti sen suolavesi, kamomillatee kurlauksien ohjeistuksen, jotka on oikeesti mulla tiedossa! ja kaikki muutkin, koska en ole tyhmä ja olen lukutaitoinen ja ymmärrän kyllä lukemani niistä ohjepapereista, jotka olen saanut. ... Ja sitten suositteli mulle Caphosol suuvettä...Arrgghhh... Mua alkoi niin sieppaamaan.... Jos mulla olis vaivaa tulla alapäässä, niin enkös silloin pääsis talon sisällä gynekologille? vai kuuluuko taudin/hoidon kuvaan? vaiko huljuttelenko pilluani kamomillateessä ja suolavedessä?? PRKL!! Sain tuon keskiviikkoisen puheluni jotenkin asiallisesti lopetettua... ja olin niin kiukkuinen, niin kiukkuinen... Tuli olo, että tässä taudissa meitä viedään kuin pässiä narussa ja löysässä hirressä; omia aivoja ei saa/voi käyttää..kyllä ruotuun palautetaan...Kaikki on niin valmiiksi ajateltu ja suunniteltu... Ääähh...
Tänään mua valmistelleet rtg-hoitajat kyseli voinnista ja tuota kurkkukivusta ja sanoin,etten keskustele tästä asiasta enempää, vaan menen sinne lääkäriin, minne pääsen ja josta sain lähetteen, kun täällä ei pääse. Oma rtg-hoitaja tuli sitten sädetyksen jälkeen kyselemään hieman lisää tästä jutusta, kun oli tietty kuullut muilta, että olen hippasen ollut äreissäni. Sanoinkin hälle, että kyllä minä niin mieleni oikeesti pahoitin eilisestä puhelusta ja varsinkin siitä millaisen vastauksen sain ja tuntui että mua pidetään tyhmänä ja jotenkin mun oloa ei oteta todesta...
No se siitä sitten ja läksimme mun kuskini H-M:n kanssa kotio päin. Päätimme kuitenkin käydä Kustavin tien varrella olevassa kirppis Wanha Nestorissa joutessamme, kun ei ollut mikään kiirus mihinkään. Ja sitten alkoi puhelin soida. Huomasin, että oli soinnut parikin kertaa. Sädepolin sh oli yrittänyt soittaa. Viimein sain vastattua hänelle ja asia oli kuin olikin se minun mielenpahoitusjuttu. Selvitin hänelle, miltä musta tuntui ja hän oli pahoillaan , että olin saanut hänen puheestaan sellaisen kuvan, kuin olin saanut. Koska olin jo jkv rauhoittunut tuosta asiasta,sanoinkin, että ei tässä nyt mitään peruuttamatonta ole tapahtunut eikä ole mikään maan kaato asia. Tämä asia on minun puoleltani ihan ok ja selvitetty.
Että näin. Luulenpa, että hoitaja raukka taisi olla vaan sijaiskärsijä mun pahassa olossani..tai jossain sellaisessa. Onneksi se asia kuitenkin selvisi. Mutta silti ihmettelen tätä protokolla asiaa... luulisi olevan joku välikatselmus tässä syövan hoidossa???
BTW: en ostanut sitä Caphosol suuvettä vaikkas lupasin sille hoitaja, sillä SE MAKSAA 170 € !!! Ja yksi pullo kestää viikon? vähän toista? eikä ole edes kelakorvattava...
Huomenna uusipäivä..katotaan mitä se tuo tullessaan.. :)
perjantai 13. marraskuuta 2015
Vähän pizzaa ja paljon väsymystä ja etovaa oloa
Tää viikko meni samaan malliin kuin viime viikkokin, erotuksena kuitenkin se, että nyt on aivan kamala väsymys iskenyt. Mä vaan nukkuisisin.
Maanantain lääkäri käynti sujui ihan normisti, ja labratkin olivat ihan hyvät. Eli tiistainen sytopäivä meni normisti.Mutta matkat..huh..
Menomatka:
Paluumatkalla mammat jutteli:
Ensi viikolla pyydänkin ihan omaa kyytiä , ei jaksa kuunnella noita mammojen höpötyksiä.
Tiistaina myös sai mun makunystyrät jotain extraa... Tytär tuli hakemaan meidän "Vanessaa" ( Nissan Vanette = Vanessa ) ja halusi nälissään jotain syödä-- Pakastimesta löytyi valmispizza ja ai että se tuoksui IHANALLE!! Halusin tingilläkin maistaa sitä ja ja se jopa maistui 30% pizzalle... maistelin peräti 4 teelusikallisen verran. Siihen se sit jäi... enempää ei pystynyt maisteleen.
Mutta tää väsymys.. Mua väsyttää aivan mahdottomasti. Iltapäivällä meen pikkupäikkäreille ja ne kestää vaatimattomat 3-4 h. Ja oon aivan sikeässä unessa. Ja illalla taas odottaa, että pääsee nukkumaan.
Ja pahoinvointi ; se alkoi taas torstaina. Tänään oli soitettava sädepolille, etten kykene itse ajamaan sinne. Jotenkin toivon, että olisivat sanoneet, että jää kotiin, mutta ei. Lupasivat kysyä lääkäriltä saisinko taksilapun ja soittivat sitten takaisin, että lupa myönnetty. Eli taksilla sitten kävin tänään Turussa. Ja sen päälle vetäisin yli 3 h unet.
Huomenna saisi paha olo loppua, sillä illalla olisi tiedossa esikoisen 30-vuotis pippalot. Sinne olisi tarjoitus mennä ja ollakin jonkin aikaa.
Hyvää viikonloppua kaikille !
Maanantain lääkäri käynti sujui ihan normisti, ja labratkin olivat ihan hyvät. Eli tiistainen sytopäivä meni normisti.Mutta matkat..huh..
Menomatka:
"Onpas mulla kaveri taksin takapenkillä 😜 Irrotti turvavyön, kun ei halunnut pitää sitä kun se kiristää.. Oli avaamassa miltei ovea kun yritti ikkunaa auki kun oli liian kuuma..koko ajan räplää turvavyötään. Kun sanoin että laki vaatii vyön,niin kysyi multa että missäs mun on.. Joo..ikää ei ollut 5 vaan lähemmäs 85.. On se ärhäkkä mumma.... 😁 "
Paluumatkalla mammat jutteli:
" Kyl nin pali vahuksii sorretaan ja kaikki maksaa ja vuokra nousee ja samassa lauseessa puhutaan kesämökistä,joka kaiketi meren rannalla??? ja omavastuu nousee ja vanhuksil ei ol rahaa ja turhaan syötetty alzheimer lääkkeitä 6 v,silläkin rahal olisi päässy lomalle.. Verikokeita ei oteta,kun on kallista ja kyl kamalaa kun vanhaksi tulee ja sairastuu.... Miten noi saa hiljaaseksi? Vedänkä syöpäkortin esiin?? Mun särkee pääni!! "
Ensi viikolla pyydänkin ihan omaa kyytiä , ei jaksa kuunnella noita mammojen höpötyksiä.
Tiistaina myös sai mun makunystyrät jotain extraa... Tytär tuli hakemaan meidän "Vanessaa" ( Nissan Vanette = Vanessa ) ja halusi nälissään jotain syödä-- Pakastimesta löytyi valmispizza ja ai että se tuoksui IHANALLE!! Halusin tingilläkin maistaa sitä ja ja se jopa maistui 30% pizzalle... maistelin peräti 4 teelusikallisen verran. Siihen se sit jäi... enempää ei pystynyt maisteleen.
Mutta tää väsymys.. Mua väsyttää aivan mahdottomasti. Iltapäivällä meen pikkupäikkäreille ja ne kestää vaatimattomat 3-4 h. Ja oon aivan sikeässä unessa. Ja illalla taas odottaa, että pääsee nukkumaan.
Ja pahoinvointi ; se alkoi taas torstaina. Tänään oli soitettava sädepolille, etten kykene itse ajamaan sinne. Jotenkin toivon, että olisivat sanoneet, että jää kotiin, mutta ei. Lupasivat kysyä lääkäriltä saisinko taksilapun ja soittivat sitten takaisin, että lupa myönnetty. Eli taksilla sitten kävin tänään Turussa. Ja sen päälle vetäisin yli 3 h unet.
Huomenna saisi paha olo loppua, sillä illalla olisi tiedossa esikoisen 30-vuotis pippalot. Sinne olisi tarjoitus mennä ja ollakin jonkin aikaa.
Hyvää viikonloppua kaikille !
sunnuntai 8. marraskuuta 2015
Maut muuttui totaalisesti ja tupakointi
No niin, niin kurja viikko kohta takana, ettei tosikaan... Pahoinvointi pysyi poissa Emendin ansiosta keskiviikon, mutta torstaina jo alkoi ilmoittelemaan itsestään. Automatkan jälkeen Tyksissä ja varsinkin sädehoitohuoneen pritsillä kun sitä liikuteltiin.. YÄK! Ja perjantaina sama juttu. Oli otettava kotona kaikki mahdolliset pahoinvointilääkkeet mitä oli, että pystyi jotenkuten olemaan.
Tupakointikin sitten loppui ihan itsestään, sillä se maistui aivan kaamealle ja ei pystynyt vetämään kuin pari henkosta, kun oli jo heitettävä rööki pois. Torstai aamuna poltin näillä näkymin viimeisen röökini, eikä tee edes mieli. Ja se haju!! Voi luaja.. mies kun polttaa, niin sehän haisee aivan kaamealle mun nokkaani... jompikumpi meistä taitaa muuttaa yläkertaan...
Ja tässä on sitten mun aamupala, lounas ja iltapala nykyään. Suun kautta ei voi syödä. Ei sillä, että suu olisi niin kipeä, vaan kun kaikki maistuu PAHALLE!! Vaikka miten yrittäisi, niin ei onnistu. Kun kraanavesikin maistuu suolaiselle! Siis mikään ei maistu miltään, tai maistuu..kaikki maistuu samalle kamalalle pahvi-paskalle..
Eilen saunassa join peräti yhden oluen; se maistui samalta kuin se olis ollut viikon avattuna jossain lämpöisessä :(
Lakritsi-mynthonia voin imeskeskellä 10-15 sekunttia,sitten on otettava se pois suusta.
Mutta tuoksut..aaah... keksittävä jonkinlaisia tuoksupusseja, joita voisi nuuskutella; ruisleipä, suklaa, piparminttu, pyykinhuuhteluaine jne.. Kehitellään....l
Ongelma 2 tai 3: Tiedän kyllä että syljen eritys vähenee, mutta kun on välillä sellanen olo , että tukehtuu omaan räkäänsä... Johtuneeko siitä, että en polta enää vai mistä, mutta aamuisin joudun rökimään vessassa jonkin tovin, että saan nieluni ja kurkunperäni tyhjäksi siitä kamalasta tiukasta ja tahmeasta tavarasta... Sellanen koti-imu olisi vallan mainio... Sellainen on joskus ollut olemassa , kun joku lapsista oli pieni... Täytyypä googlata...
Tällä viikolla oon kyllä niin monesti pillahtanut itkuun, kun toi syöminen harmittanut ja tullut kai myös jonkinlainen "turnausväsymys" , kun ei jaksais lähtee ajelemaan Turkuun 5 x viikko... Mutta, enää on 20 sädehoitoa jäljellä, 4 sytostaattia ja 5 lääkärin vastaanottoa...
Hyvää isänpäivää kaikille!
Tupakointikin sitten loppui ihan itsestään, sillä se maistui aivan kaamealle ja ei pystynyt vetämään kuin pari henkosta, kun oli jo heitettävä rööki pois. Torstai aamuna poltin näillä näkymin viimeisen röökini, eikä tee edes mieli. Ja se haju!! Voi luaja.. mies kun polttaa, niin sehän haisee aivan kaamealle mun nokkaani... jompikumpi meistä taitaa muuttaa yläkertaan...
Eilen saunassa join peräti yhden oluen; se maistui samalta kuin se olis ollut viikon avattuna jossain lämpöisessä :(
Lakritsi-mynthonia voin imeskeskellä 10-15 sekunttia,sitten on otettava se pois suusta.
Mutta tuoksut..aaah... keksittävä jonkinlaisia tuoksupusseja, joita voisi nuuskutella; ruisleipä, suklaa, piparminttu, pyykinhuuhteluaine jne.. Kehitellään....l
Ongelma 2 tai 3: Tiedän kyllä että syljen eritys vähenee, mutta kun on välillä sellanen olo , että tukehtuu omaan räkäänsä... Johtuneeko siitä, että en polta enää vai mistä, mutta aamuisin joudun rökimään vessassa jonkin tovin, että saan nieluni ja kurkunperäni tyhjäksi siitä kamalasta tiukasta ja tahmeasta tavarasta... Sellanen koti-imu olisi vallan mainio... Sellainen on joskus ollut olemassa , kun joku lapsista oli pieni... Täytyypä googlata...
Tällä viikolla oon kyllä niin monesti pillahtanut itkuun, kun toi syöminen harmittanut ja tullut kai myös jonkinlainen "turnausväsymys" , kun ei jaksais lähtee ajelemaan Turkuun 5 x viikko... Mutta, enää on 20 sädehoitoa jäljellä, 4 sytostaattia ja 5 lääkärin vastaanottoa...
Hyvää isänpäivää kaikille!
keskiviikko 4. marraskuuta 2015
"Nyt sitten myrkyn lykkäs" eli eka sytostaatti
Tiistaina oli hieman jännitystä ilmassa, kun oli 1. sytostaattipäivä. Kela-taxilla Turkuun ja etsimään paikkaa. Ovista sisään ja oikea paikka löytyikin helposti. Siellä sitten seisoin ja katselin ympärilleni; Muutama huone näkyi olevan, alle 10 sänkyä isossa salissa ja parikymmentä nk.hoitotuolia ja kanslia kaiken tämän keskellä, sellanen avomallia oleva. Hetken aikaa seisottuani siinä, mut ohjattiin istumaan odottelemaan. Siinä sitten istuskelin ja katselin ympärilleni ja vesi alkoi kiertämään silmissä. Tässä tää nyt sit on... Tänne kerran viikossa ja vietän koko päivän täällä.
Tavaraa olin pakannut kunnolla mukaan, ettei aika tule pitkäksi. Tabletti, kännykkä, ja mini-läppäri ja kaikki mahdolliset laturit. Oli mulla kirja ja käsityökin mukana.
Mut ohjattiin sängylle, koska olisin siellä koko päivän. Sittenpä alkoi nesteiden tiputtelu. Vajaa pari tuntia tiputeltiin perusnesteitä ja kortisonia ja Mg ja Ca lisää ja klo 11 sitten itse sytostaatti. Sitä tiputeltiin aika tarkkaan 1 h 20 min ja sen jälkeen taas huuhdeltiin nesteillä. N. 4 litraa meni nesteitä päivän aikana, plus juomiset päälle. Vessassa saikin sitten hypätä koko päivän.
Päivä meni yllättävän nopeasti. Sytojen jälkeen kipitin sädehoitoon. Taksia jouduin hieman odottelemaan, mutta saapuihan se viimein.
On nuo ajomatkat niin puuduttavia,vaikkei itse ajaisisikaan. Hirvee väsy.. Oikeastaan väsymys on lisääntynyt viime viikkojen aikana.
Nyt sitten jännityksellä ootan, milloin pahoinvointi alkaa ja kuinka rajuna..
Tavaraa olin pakannut kunnolla mukaan, ettei aika tule pitkäksi. Tabletti, kännykkä, ja mini-läppäri ja kaikki mahdolliset laturit. Oli mulla kirja ja käsityökin mukana.
Mut ohjattiin sängylle, koska olisin siellä koko päivän. Sittenpä alkoi nesteiden tiputtelu. Vajaa pari tuntia tiputeltiin perusnesteitä ja kortisonia ja Mg ja Ca lisää ja klo 11 sitten itse sytostaatti. Sitä tiputeltiin aika tarkkaan 1 h 20 min ja sen jälkeen taas huuhdeltiin nesteillä. N. 4 litraa meni nesteitä päivän aikana, plus juomiset päälle. Vessassa saikin sitten hypätä koko päivän.
 i | ||||||
| Sisplatiini valolta suojattu |
On nuo ajomatkat niin puuduttavia,vaikkei itse ajaisisikaan. Hirvee väsy.. Oikeastaan väsymys on lisääntynyt viime viikkojen aikana.
Nyt sitten jännityksellä ootan, milloin pahoinvointi alkaa ja kuinka rajuna..
maanantai 2. marraskuuta 2015
Sädehoito vaikuttaa vauhdilla
Viikonloppu takana. Perjantaina oli 8. sädehoito ja ajoin itse Turkuun torstaina ja perjantaina. Hieman pelkäsin kuinka väsynyt olisin iltapäivällä, mutta hyvin meni.
Lauantaina ajateltiin syödä hieman "paremmin" miehen kanssa, koska tiesin, että syömisestä alkaa pikkuhiljaa tulla ongelma. Tein oikea oppista risottoa ja paistoin lohta. Ja viiniäkin join pitkästä aikaa. Ja saunaan!!! TULOS: Sauna oli ok, ja saunaolut myöskin... Ruuan kanssa kävi sitten niin, että risotto alkoi tökkimään, tuntui, ettei riisit mahdu kurkusta alas ja ihan kuin olisivat raapineet kurkkua/nielua. Valkoviiniä sain peräti juotua 3 lasillista.
Sunnuntaina ruuan kanssa samoja ongelmia. Söimme oikeen perus mättöä, eli ranuja, nakkei ja lihapyöryköitä.. ja koska vanhan tapani mukaan laitoin ketsuppia ja sinappia, niin väärin tein. Ei pystynyt kunnolla syömään, liian tulista jo mun suuhuni.
Maanantaina tein ruokaa äidilleni ja tädilleni, kun tulivat käymään. Tulos: Poru pääsi, kun muusi ja paistetut porsaan ulkofilepihvit haudutettuna kermassa ja savuporo tuorejuustossa EI MAISTUNUT MILTÄÄN!!!! Ei MILTÄÄN!! Mustikkapiirakan makuinen Aino jäätelö maistui suussa hyvältä,mutta tädin kampanisut maistui aivan vehkeeltä... Kahteen otteeseen syljin pois, kun en eka kerralla uskonut.
Eli: Makuaisti menossa hyvää vauhtia huonompaan suuntaan; Suklaa maistuu pahalle! ? ! Suolaa en maista, pientä määrää sokeria en maista, mausteet kirvelee suuta, hammastahnat liian väkeviä (ostin apteekista Salutemia, mauton tahna),ala etuhampaat tuntuu välillä oudoilta, sylkeä ei erity paljoa, kieli kuiva ja siinä sammasta (sain siihen lääkkeen), kitalaki kuivuu myös, ruoka pureksittava hyvin ja huuhdeltava runsaalla vedellä kurkusta alas. Hiilihappoiset juomat kanssa polttelee suuta ja nielua. Että näin
MUTTA!! Tästä kaikesta paskasta huolimatta, on YKSI hyvä asia löytynyt; TUPAKKIA EI MENE, KUN EI PYSTY POLTTAMAAN, KUN MAISTUU HIRVEELLE JA SUUHUN SATTUU... Saatoin polttaa viikonlopun aikana yhdestä röökistä 3 eri kertaa... Kun ei maistu, niin ei maistu. Välillä oon käyttänyt sähkötupakkaa ulkona ja hyvin pelitti, kun sai puhaltaa savua ulos. Aski röökiä kesti yli 3 päivää..
Huomenna tiistaina sitten ekaa solunsalpaaja-satsia hakemaan; TYKSissä oltava klo 9.
perjantai 30. lokakuuta 2015
Jotain positiivista ja aikataulu
Tämä viikko on näyttänyt sädehoitojen voiman; kieli on alkanut ärtymään. Ja ihan kuin päänahka olisi mennyt jotenkin tuolta päälaelta "tunnottomaksi"? Tarvinnee kysästä tuosta asiasta tänään, kun menen sädehoitoon.
Sain viikolla epikriisin Peggyn laitto päiviltä ja siellä lukikin seuraavaa, että PET-tutkimuksen perusteella VAIN VASEMMALLA LEUKAKULMASSA YKSITTÄINEN METASTAASI SUSPEKTI IMUSOLMUKE. Eli ei siis kummallakin puolen, niin kuin oli magneettikuvissa nähtävissä, vaan vain tuolla vasemmalla... Hienoa...
Samassa epikriisissä oli myös maininta siitä HPV p-16 värjäyksestä. (Olinkin kuullut jo vastauksen sairaalassa ollessani, mutta jotenkin vaan olen unohtanut kirjoittaa siitä) Siis värjäys oli POSITIIVINEN, joka ennusteellisesti hyvä asia. Mutta heti perään oli kyllä laitettu, että potilas tupakoi, mikä taas huonontaa ennustetta.. plus-miinus-nolla???
Viime viikolla sain sitten aikataulun hoidoista; viimeinen hoitopäivä olisi 4.12. !! MUTTA, kun yksi kemopäivä jäi väliin, niin EHKÄ tuohon tulee sitten vielä seuraavalle viikolle yksi kemopäivä.. Se selviää sitten.
Suun/kielen kipuun nyt sitten käytössä vaikkasta mitä; Cera-derm hoitoöljyä, Bepanthen-imeskely tablettei, suolavettä sekä vielä kokeilematta olevaa Episil-geeli. Tuo suolavesi on loppujen lopuksi tosi hyvää on .. Sillä pitää purskutella suuta 4 h välein hereillä ollessa ja aina syönnin jälkeen. Musta tuntuu, että oon aina purskuttelemassa, kun oon koko ajan jotain syömässä, vielä kun pystyy..
Josta tulikin mieleeni, että mulle sanos joku lääkäri, että 30 % potilaista, joille laitettu Peggy, EI TARVITSE SITÄ LAINKAAN... .. Jos joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään.. ja niistä on pään ja kaulan alueen syöpiä... niin??? montako prosenttia??? Naisten osuus muutama vuosi sitten oli n. 2.8 % ja miesten 4,7 % eli yht. 7.5 % (v.2007-2011 ) Eli jos väkiluku on 5 489 514 ja siitä erilaisin laskutoimituksin sain tulokseksi, että 1152 naisista EI tarvitse Peggyä... montako prosenttia se on kaikista syöpään sairastuneista???? Siihen loppui kyky laskea...
Mutta jos tää kaikki tuska tän Peggyn kanssa on ihan turhaa??? Jos mä pystynkin syömään suun kautta koko ajan?? Olis kyllä kiva olla taas tuossa 1152 hengen ryhmässä mukana, mutta kun mä jo voitin tossa elämän lotossa tuon syövän, jonka joka kolmas saa, niin tuskin mä enää saan voittoa samasta kilpailusta??? !!
Hitto..mä teen loton !!
Sain viikolla epikriisin Peggyn laitto päiviltä ja siellä lukikin seuraavaa, että PET-tutkimuksen perusteella VAIN VASEMMALLA LEUKAKULMASSA YKSITTÄINEN METASTAASI SUSPEKTI IMUSOLMUKE. Eli ei siis kummallakin puolen, niin kuin oli magneettikuvissa nähtävissä, vaan vain tuolla vasemmalla... Hienoa...
Samassa epikriisissä oli myös maininta siitä HPV p-16 värjäyksestä. (Olinkin kuullut jo vastauksen sairaalassa ollessani, mutta jotenkin vaan olen unohtanut kirjoittaa siitä) Siis värjäys oli POSITIIVINEN, joka ennusteellisesti hyvä asia. Mutta heti perään oli kyllä laitettu, että potilas tupakoi, mikä taas huonontaa ennustetta.. plus-miinus-nolla???
Viime viikolla sain sitten aikataulun hoidoista; viimeinen hoitopäivä olisi 4.12. !! MUTTA, kun yksi kemopäivä jäi väliin, niin EHKÄ tuohon tulee sitten vielä seuraavalle viikolle yksi kemopäivä.. Se selviää sitten.
Suun/kielen kipuun nyt sitten käytössä vaikkasta mitä; Cera-derm hoitoöljyä, Bepanthen-imeskely tablettei, suolavettä sekä vielä kokeilematta olevaa Episil-geeli. Tuo suolavesi on loppujen lopuksi tosi hyvää on .. Sillä pitää purskutella suuta 4 h välein hereillä ollessa ja aina syönnin jälkeen. Musta tuntuu, että oon aina purskuttelemassa, kun oon koko ajan jotain syömässä, vielä kun pystyy..
Josta tulikin mieleeni, että mulle sanos joku lääkäri, että 30 % potilaista, joille laitettu Peggy, EI TARVITSE SITÄ LAINKAAN... .. Jos joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään.. ja niistä on pään ja kaulan alueen syöpiä... niin??? montako prosenttia??? Naisten osuus muutama vuosi sitten oli n. 2.8 % ja miesten 4,7 % eli yht. 7.5 % (v.2007-2011 ) Eli jos väkiluku on 5 489 514 ja siitä erilaisin laskutoimituksin sain tulokseksi, että 1152 naisista EI tarvitse Peggyä... montako prosenttia se on kaikista syöpään sairastuneista???? Siihen loppui kyky laskea...
Mutta jos tää kaikki tuska tän Peggyn kanssa on ihan turhaa??? Jos mä pystynkin syömään suun kautta koko ajan?? Olis kyllä kiva olla taas tuossa 1152 hengen ryhmässä mukana, mutta kun mä jo voitin tossa elämän lotossa tuon syövän, jonka joka kolmas saa, niin tuskin mä enää saan voittoa samasta kilpailusta??? !!
Hitto..mä teen loton !!
maanantai 26. lokakuuta 2015
Totuus sattuu
Tämä aamu oli taas paaaljon parempi kuin eilinen...vatsaan ei sattunut lainkaan niin paljoa kuin eilen.. Ja märkääkin oli valuttanut ihan kohtuullisen määrän.. Yöllä kyllä herätti pariin otteeseen; joko suu oli niin kuiva, että oli juotava, tai sitten iski kova pissahätä... Yritä nyt sit nukkua...
Ystävä oli luvannut kuskata mua tänään ja keskiviikkona hoitoihin ja tiistain kemoon menisin taksilla, kun perjantaina sain VUOSIOMAVASTUUKORTIN!! Eli matkojen omavastuu oli täyttynyt (272€ )...YES!
Tänään oli sädehoidon lisäksi lääkärin vo ja labrakäynti, näin on joka maanantai. Lääkärissä sitten selvisi, että huominen kemo on peruttu viime viikkoisten tulehdusarvojen takia. No niin... mahdollinen hiustenlähtö siirtyi...
Nyt sitten pitäisi vatsankin alkaa paranemaan, sillä löysennettiin Peggyä; letkua työnnettiin muutama cm sisään päin. YES sillekin!
Ja mikä autuus!! Menin päikkäreille ja pystyin nukkumaan oikealla kyljelläni!!! Ja niin mä sit nukuinkin 3 tuntia!!!
Illalla iski taas masis.. poru pääsi moneen kertaan.. Ja TOTUUS tuli julki...Miehen olkaa vasten eka kertaa sanoin ääneen ja tunnustin sen, että pelkään kuolemaa.... enkä halua kuolla....
Jospa huomenna olisi parempi päivä kaikin puolin.. kun vain lakkaisi sattumasta tuohon vatsaan....
Ystävä oli luvannut kuskata mua tänään ja keskiviikkona hoitoihin ja tiistain kemoon menisin taksilla, kun perjantaina sain VUOSIOMAVASTUUKORTIN!! Eli matkojen omavastuu oli täyttynyt (272€ )...YES!
Tänään oli sädehoidon lisäksi lääkärin vo ja labrakäynti, näin on joka maanantai. Lääkärissä sitten selvisi, että huominen kemo on peruttu viime viikkoisten tulehdusarvojen takia. No niin... mahdollinen hiustenlähtö siirtyi...
Nyt sitten pitäisi vatsankin alkaa paranemaan, sillä löysennettiin Peggyä; letkua työnnettiin muutama cm sisään päin. YES sillekin!
Ja mikä autuus!! Menin päikkäreille ja pystyin nukkumaan oikealla kyljelläni!!! Ja niin mä sit nukuinkin 3 tuntia!!!
Illalla iski taas masis.. poru pääsi moneen kertaan.. Ja TOTUUS tuli julki...Miehen olkaa vasten eka kertaa sanoin ääneen ja tunnustin sen, että pelkään kuolemaa.... enkä halua kuolla....
Jospa huomenna olisi parempi päivä kaikin puolin.. kun vain lakkaisi sattumasta tuohon vatsaan....
sunnuntai 25. lokakuuta 2015
Pientä hajoilemista
Peggy siis näytti tulehtumisen merkkejä ja perjantaina CRP oli 86, eli noussut torstailta. Mutta niinhän se lääkäri sanoikin käyvän, ei kuitenkaan ollut yli 1oo,ei tarvinnut jäädä sinne.
Tytär oli mun kuskauksen jälkeen lähdössä töihin iltavuoroon ja pyysi, että jos mä voisin ajaa kotiin. Suostuinkin, ja oli ihan kiva kokeilla, miltä ajaminen tuntuu... Joo-o.. ennen Mynämäkee alkoi jo ramasee niin vietävästi, mutta kävin tankkaamassa auton ja se virkisti hetkeksi. Kyllä oli yhtä tuskaa ajaa kotio. Muutaman kerran käväisin reunaviivan päällä. Kuin ihminen voi olla niin väsynyt???
Peggy sitten... Peggyhän voi ihan hyvin.. mutta mun vatsani! Märkää valutti
juuresta ja tuntui, että mahalaukun puoleinen kappale hankaa koko ajan mun vatsaa sisäpuolelta. Nukkua ei voinut kuin selällään ja 3 tyynyä pään alla, ettei vatsa joudu minkäänlaiseen venytykseen. Selkä oli joka puolelta kipeä, kun kävellä ei voinut kunnolla, vaan pienessä kyyry asennossa. Hieman jos yritti enemmän kävellä, niin alkoi sattumaan niin saatanasti... Särkylääkkeitä meni taas ihan kiitettävästi..
Mitään ei pystynyt tekemään.. lauantai päivä meni siinä kun istuin meidän mekanismisohvalla,josta sai jalat ylös; siinä ei mistään puristanut eikä kiristänyt.
Illalla kun menin nukkumaan, niin pääsi itku... harmitti niin suunnattomasti, kun koko ajan sattui vatsaan, hyvää asentoa ei meinannut löytyä millään.. oma kurjuus suretti, pelko tulevasta suun kivusta, pelko omasta ja muitten jaksamisesta, ylipäätään PELKO... kaikesta mitä tää sairaus voi tuoda tullessaan..
Sunnuntai-aamuna huomasin, että pystyin jo hippasen paremmin nousemaan sängystä.. ja lääkkeitäkin meni vähemmän ja TUPAKKAA meni vähemmän.. Sitä olen nyt yrittänyt pieni askelin vähentää... siis yrittänyt... ja yrittäminen jatkuu... Sunnuntai iltana aloitin nukkumisen itkemisellä... samat asiat pyöri mielessä.. huomasin kyllä, että makuuasennossa on kurja itkeä, kun nokka oli niin täynnä räkää eikä sitä saanut makuuasennossa niistettyä pois.. !
Tytär oli mun kuskauksen jälkeen lähdössä töihin iltavuoroon ja pyysi, että jos mä voisin ajaa kotiin. Suostuinkin, ja oli ihan kiva kokeilla, miltä ajaminen tuntuu... Joo-o.. ennen Mynämäkee alkoi jo ramasee niin vietävästi, mutta kävin tankkaamassa auton ja se virkisti hetkeksi. Kyllä oli yhtä tuskaa ajaa kotio. Muutaman kerran käväisin reunaviivan päällä. Kuin ihminen voi olla niin väsynyt???
Peggy sitten... Peggyhän voi ihan hyvin.. mutta mun vatsani! Märkää valutti
juuresta ja tuntui, että mahalaukun puoleinen kappale hankaa koko ajan mun vatsaa sisäpuolelta. Nukkua ei voinut kuin selällään ja 3 tyynyä pään alla, ettei vatsa joudu minkäänlaiseen venytykseen. Selkä oli joka puolelta kipeä, kun kävellä ei voinut kunnolla, vaan pienessä kyyry asennossa. Hieman jos yritti enemmän kävellä, niin alkoi sattumaan niin saatanasti... Särkylääkkeitä meni taas ihan kiitettävästi..
Mitään ei pystynyt tekemään.. lauantai päivä meni siinä kun istuin meidän mekanismisohvalla,josta sai jalat ylös; siinä ei mistään puristanut eikä kiristänyt.
Illalla kun menin nukkumaan, niin pääsi itku... harmitti niin suunnattomasti, kun koko ajan sattui vatsaan, hyvää asentoa ei meinannut löytyä millään.. oma kurjuus suretti, pelko tulevasta suun kivusta, pelko omasta ja muitten jaksamisesta, ylipäätään PELKO... kaikesta mitä tää sairaus voi tuoda tullessaan..
Sunnuntai-aamuna huomasin, että pystyin jo hippasen paremmin nousemaan sängystä.. ja lääkkeitäkin meni vähemmän ja TUPAKKAA meni vähemmän.. Sitä olen nyt yrittänyt pieni askelin vähentää... siis yrittänyt... ja yrittäminen jatkuu... Sunnuntai iltana aloitin nukkumisen itkemisellä... samat asiat pyöri mielessä.. huomasin kyllä, että makuuasennossa on kurja itkeä, kun nokka oli niin täynnä räkää eikä sitä saanut makuuasennossa niistettyä pois.. !
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)