perjantai 26. helmikuuta 2016

Lomalla viimeinkin ,PET ja kolmikanta

Jospa sitten päivittäis tätäkin. Lomalla tuli siis oltua, 3 viikkoa Thaimaassa, Koh Samedin saarella.  Niin sinne sitten pääsin lähtemään, vaikka silloin jouluukuun lopussa ajattelin,ettei lähdöstä tule kertakaikkiaan yhtään mitään.

Ainoa murheen kryyni reissulla ilmaantui jo kotona ollessa, juuri ennenkuin lähdettiin bussipysäkille; mun leuan alle oli pulpahtanut ihan yhtäkkiä sellanen kananmunan kokoinen kiinteä patti.  Ei se ollut kipeä eikä makea, mutta siinä se vaan möllötti. Koko loman ajan. Hieman oli pelko persiissä, jotta mikä se on, mutta kun oltiin niinkin kaukana poissa kotua, niin eihän sille mitään mahtanut. Päätin,että jos kotona vielä se on, niin menen lääkärille näyttään.
Toinen ongelma tuli reilun viikon jälkeen; se helvatan hiiva tuli taas suuhun! Ei muutakuin paikalliseen, saaren ainoaan apteekkiin hakemaan jonkin sortin flukanazolia. Jeps, 2 kapselia löytyi 150 mg Diflucainia , oisin tarttenut ainakin 4 lisää. Apteekin tätille aikani yritettyäni  selvittää asiaa, niin löytyi jotain muuta .. nazolia, jota sitten onnellisena popsein menemään viikon ajan diflucainin kanssa. Mutta hiiva lähti, se oli pää asia. Sillä varmaan lähti hiiva koko kropasta..
Muuta ongelmaa reissussa ei tullut. Kaulankin suojasin suojakerroin 50 :llä muutaman päivän, ettei se pala, kun on kuulemma sädehoidon jälkeen tosi herkkä palamaan.
12.2 perjantai iltana palattiin kotiin ja pöydällä odotti kutsu PET-kuvaukseen 16.2.  Maanataina 15.2 soitin korvapäivystykseen tuosta patista ja sain ajan tiistaille, Pet-kuvauksen jälkeen.  Kerroin kuvaus tiloissa hoitajalle, että olen menossa lääkäriin ja kysyin, että mahtaisko lausunto kuvasta olla siiheksi valmis. Lähinnä tuota pattia ajatellen. Ei luvannut mitään, mutta korvalääkärillä ollessani, näin kuvani avonaisessa tietsikassa.  Kysyessäni kuvasta, lääkäri totesi kuvan olevan ihan ok, ja kaiken olevan hyvin, ei metastaasiakaan enää olemassa.  😊    Vielä en kuoharia tuon asian suhteen korkannut samana päivänä, odotan sitä virallista päivää...eli 1.3. On kontrolli tohtoreiden luona..jospa silloin sitten..
Niin se patti... on kuulemma sädehoidon aiheuttamaa suunpohjan turvotusta...  Ihmettelin, että myöhäämpä sekin turposi, kun yli 2 kk kulunut hoitojen päättymisestä, mutta näin kerto asian olevan.

Tämän viikon keskiviikkona sitten oli neuvottelu pomo , työterv.lääkärin ja työterv.hoitajan kanssa mun jatkosta töissä. Nk. Kolmikanta. Asia jo oltiin aiemmin sovittu, että 1.3. -31.5 olen 50% töissä ja 50% sairaslomalla. Kesäkuussa on kesäloma ja jatkossa katsotaan, mikä vointi.

Ainoa, mikä tässä enää on jännitys momentti tällähaavaa, on nuo imusolmukkeiden kohtalo. Jätetäänkö ne, vaiko leikataanko pois. Mut se selvinnee sitten ensi tiistaina. Siihen asti.... moi..