Jos joku asia lyö ihmisen ihan pohjamutiin ja masennuksen syviin syövereihin, niin mun kohdallani se on PAHOINVOINTI. Ainoa hyvä asia taitaa olla mun tapauksessa se, etten pysty oksentamaan. Syy siihen on se, että mulle tehty närästysleikkaus, fundoplikaaatio. Siinä ruokatorven ja mahalaukun välinen portti on kiristetty sen verran piukkaan, että kerran kun jotain mahaan menee, niin se ei sieltä enää takaisin tule.
Kumpi sitten parempi, pitää maha täynnä oksennusta ja huonoa ja etovaa oloa vaiko , että saa oksennettua sen kaiken pois? Ei se oksentaminenkaan mitään herkkua ole. Ja mitä mä olisinkaan oksentanut? Sitä Nutrisonia, joka muutenkin haisee ihan jäätävälle skeidalle.... YÄK..
Ensimmäinen kunnon pahoinvointi kohtaus tuli 18.12. osastojakson jälkeen. Lääkkeenä oli perus Primperan. Ei mitään iloa. Etova olo jatkui ja nukkumisestakaan ei tahtonut tulla mitään. Yritin tiputella Nutrisonia hieman mahaani, mutta ei auttanut. Ja mä olin aivan yksin kotona pahan oloni kanssa. Mies oli töissä. Ja se yksin olo oli miltei yhtä kamalaa kuin pahoinvointi. Soitin sädepolille ja kyselin sieltä neuvoa, että voisinko ottaa sitä granisetronia pahoinvointiin. Sainkin siihen luvan, mutta myös sanottiin, että jos en pärjää, niin mentävä takaisin osastolle. EN VARMAAN MENISI! Seurakseni sain tätini Harjavallasta, reilun 60 km päästä. Oli se pitkä aika odottaa... Mutta psyykkinen olotilani hieman kohentui, kun ei tarvinnut olla yksin... Ja googlaamalla selvisi, että Nivestim-injektiossa ( se, joka tuottaa valkosoluja) on sivuoireena pahoinvointi.. Miksei sitä osastolla kerrottu?? Vanhin tytär Anu tuli sitten illalla töittensä jälkeen ja oli viikonlopun, koska mies oli silloinkin poissa;puhaltamassa ringetteä ja jääkiekkoa. Sunnuntai iltana olo alkoikin sitten olemaan paljon parempi. Lauantaina jo aloin hieman virkistymään iltaa kohden. Mutta itkukohtauksilta ei voinut välttyä. Kaikki tuntui olevan huonosti ja kurjasti. Mutta kun pahoinvointi hellitti, niin olo oli jo paljon parempi.
Jouluviikon tiistaina soitti osaston lääkäri sovitusti kysyäkseen vointiani. Ja lyhyesti kerrottuna hän sanoi seuraavaa: Pään ja kaulan alueen syövän hoito on yksi rankimmista hoidoista,koska sädehoito vaikuttaa niin moneen asiaan pään alueella; eli suussa, korvissa, hampaissa. Ja 7 vkoa hyppäät hoidoissa yhteen soittoon. Sitten on se PEG-letkukin vielä. N.4 vkoa hoidon loppumisen jälkeen, voi huomata, että olo alkaa olla suht hyvä. Siis 4 viikkoa odotettava...ainakin..
Joulukin sitten tuli. Tyttären kanssa sain laitettua hieman joulua kotiin. Aattona menin toisen tyttären perheen luo Euraan ja olin siellä yötä. Mies hoiti joulupukin virkaa koko aaton. Yritin myös syödä jouluruokaa, mutta vaikeaa se oli ; 2 tl kinkkua ja saman verran peruna- ja porkkanalaatikkoa,ja pieni murunen karjalanpiirakkaa. Ei ollut häävit eväät mulla. Mutta lasten lasten iloa oli mukava seurata. On ne niin murusia. Mummin rakkaat.
Tässä samalla aloin purkamaan kipulaastarin annostusta ohjeen mukaan; vähensin 3 päivän välein; 50- 37-25-12 mikrogrammaa ja tuota viimeistä pitäisin niin kauan kuin laastari pysyisi iholla. Ja nyt olen ilman kipulääkitystä...
Pahoinvointi nro 2 iski sitten Tapanin päivän iltana. Lievänä. Sunnuntai meni vielä jotenkuten etovan olon kanssa, mutta iltaa kohden se paheni. Onneksi kuitenkin pystyin yöni nukkumaan. Illalla laitoin viestiä kaverille Harjavaltaan, josko hän voisi tulla maanantaina, koska taas olisin yksin. Se yksin olo vaan kummasti pelotti, kun tuo pahoinvointi iski. Ja ystävä saapuikin. En ollut nähnyt häntä pitkään aikaan ja poruhan siinä tavatessamme pääsi. Kiitos Irma. Ja iltaa kohden oli taas hetken muka parempi olo.
Mutta tiistai oli sitten koettelemus. Ensimmäistä kertaa v.2008 jälkeen olin oikeasti oksentaa.. siltä se ainakin tuntui. Koko mahalaukku tuntui kääntyvän ylös alaisin ja se kyökkiminen... Luulin jo peräreikänikin tulevan suun kautta ulos, kun koko kroppa vääntyi mutkalle siitä tyhjän kyökkimisestä. Siinä vaiheessa istuin vessan lattialla pää pytyssä ja itkin... ja yskein ja kyökein ja välillä kyökein ja yskin. Ja itkin.. Kenet mä saisin apuun.. ??? Taina lupasi tulla käymään.. ja täti taas kerran.. Rakas kummitätini.. ikää 70, mutta on niin nuorekas.. :) Kiitos Taina ja Maire.. Soitin myös syöpäosastolle.. ja se kannatti. Sain uuden pahoinvointi lääkkeen ;Sofranin. Ja se oli todella hyvä.. Eli Primperania kolmasti päivässä ja Sofrania neljästi. Kysyin myös opiaattien vieroitusoireista; josko pahoinvointi johtuu siitä? Olin jo laittanut lisä laastarin, mutta lääkäri käski ottamaan sen pois.. ei johdu vieroitusoireista.. selvä se sitten, nappasin sen pois.
Siellä vessan lattialla istuessani kännykkäni soi ja TYKSistä soitettiin. Olin saanut kutsun PEG-letkun poistoon tammikuussa ja soittivat kysyäkseen tietoja. Siinä vaiheessa olin jo niin rikki, että räävyin vaan puhelimeen, että nyt oon kyl sellasessa jamassa, että voi olla että kaikki peruuntuu, en pysty vastaamaan mihinkään..
Ja niin vaan kävi, että uudenvuoden aattona olo oli jo aivan eri. Jaksoin valvoa ilotulitukseen asti jopa. Eikä pahoinvointia ollut.
Mutta mielen matalaksi nuo pahoinvointi päivät vei. Olin jo niin lyömässä hanskat tiskiin kaikille suunnitelmille mitä mulla ja Makella on... Toivon pilkahdustakaan en nähnyt missään. Riina--tytär oli hankkinut Laitilan terkkarista psykologin numerot, että jos mä kävisin siellä.. Sinänsä hyvä ajatus, mutta näin jälkikäteen ajatellen, mä olisin halunnut nähdä, että miten kukaan olisi siinä vaiheessa mut sinne saanut?? Ei kukaan..
Nyt sitten ootellaan PEGin poistoa.... YES!
torstai 31. joulukuuta 2015
torstai 17. joulukuuta 2015
Osastolla oloa ja jouluahdistusta
Hyvää Uutta Vuotta kaikille!
Se on sit vuosi vaihtunut, kun tätä kirjoitan, vaikka postaukseni vielä koskee viime vuotta, jonka viimeiset 3 kk olivat varmaan elämäni kamalimmat... Näin jälkeen päin kun asioita ajattelee ja muistelee, niin jotkin asiat tuntuu niin kaukaisilta ja epätodellisilta, vaikka ne ovat olleetkin niin totta kuin vaan totta voi olla. Tää mun sairauteni on myös vaatinut paljon myös mun läheisiltäni; mieheltäni, lapsiltani, ystäviltäni ja sukulaisiltani... paljon ymmärrystä, ymmärrystä ja vielä ymmärrystä... ja piiitkääää pinnaa.
Mutta palataan siihen mun toivottavasti viimeiseen hoitojaksooni syöpäosastolla, jonne siis mieheni vei mut, kun olo oli ihan hirveä ja olin kaiketi hippasen sekaisin opiaateista.
10.-17.12.2015
Hoh hoijakkaa.. :( että tämäkin mun piti kokea. Jos totta puhutaan, niin mulla ei ole paljoakaan muistikuvia koko osastolle saapumisesta. Aivan on usvan takana. Mutta siellä vaan olin ja kärvistelin kipujeni kanssa. Ja ne pikku-ukot... Mä aivan oikeasti näin muutaman päivän ajan niitä. Sivusilmälllä kun vilkaisi, niin selvästi näin hahmoja huoneessa; lapsia, vanhuksia, eläimiä; joillakin lapsillla oli pinkit vaatteetkin. Uskalsin jopa mua kattomassa käyneille kertoakin niistä.
Torstai iltana sain lääkkeeksi yhden temestan...rauhoittamaan tilannetta ja että myös yö olisi rauhallinen.. Voi luoja... !Mä olen luonnostani todella levoton nukkuja, vehtaan ja liikun ( en kävele) ja puhun ja huudan erittäin selkeällä äänellä. Ja mitä tapahtuikaan perjantain vastaisena yönä?? Olin touhunnut vessassa jossain lääkemömmötokkurassa ja kurlannut suutani... ja kipeätä nieluani..MUTTA MILLÄ????!!!!! Kirvelystä ja polttelusta päätellen olin täyttänyt kertakäyttämukin puolilleen KÄSIDESILLÄ!!! Ja sillä kurlasin jo muutenkin kipeää suutani...EI SAATANA!! Siinä aamulla kun istuin sängynreunalla kakeräilin niitä vähäisiä muistinrippeitä yöllisistä touhuista, oli mun pakko kysyä myös huonekaverilta, ettei siltä vaan ollut jäänyt mitään suuvettä vessaan; ei ollut.. Kyl se sitä käsidesiä oli.
Ei auttanut muuta kuin pyytää laitoshuoltajia ottamaan vessasta käsidesi pois, etten enää siellä sen kanssa touhuile. Ja näin myös tehtiin.
Lääkitystä titrattiin perjantaina ja sain kokeeksi Oxynormin lisäksi sellaista läpilyöntikipuun tarkoitettua lääkettä kuin Abstral. Nämä 2 lääkettä erilaisin yhdistelmin, tuotti vihdoin tulosta ja maanantaista lähtien käytin vain nestemäistä Pronaxenia. YES! Niin, no olihan mulla tietty kipulaastari; Durogesig 70 mikrogrammaa. Mutta siltikin.
2 pussia verta myös tiputettiin, koska Hb oli laskenut, oli enää 77. Myös muut veriarvot oli sytoista johtuen persiillään ja sain 3-4 päivänä Nivestim-injektion, joka auttaa elimistöä tuottamaan lisää valkosoluja.
Mutta se liman eritys. En tie-dä johtuuko se siitä , kun lopetin röökin polttamisen vaiko tästä taudista, mutta sitä vaan tuli ja tuli ja tuli. Yritä sitä sitten kakoa ulos, kun se kurkku oli niin arka. Ja kun oikein alkoi rykimään, niin alkoi kyökityttämään. Ja sitten tuli olo, että olen tukehtumassa siihen räkään. Kerran jo soitin kelloa vessassa, kun ajattelin että tänne tuuperrun. Tuli vähän pöljä olo, kun hoitaja katseli, kun yskein ja röhkein ja kyökein ja kakoin vedet silmissä kurkkuani auki ja sitten hän kysyi, että mitä mä odotin hänen hoitajana tekevän, kun soitin kelloa??? Niin Mitähän? Ottavan äärimmäisessä hädässä imun ja tyhjäävän mun nieluni, jos alan muuttumaan kasvoiltani siniseksi? Tai pitävän mua kädestä, etten ainakaan kuole yksin vessan lattialle? En mä tiedä, mutta jonkun mä siihen halusin. (Sama tilanne kävi myöhemmin kotonakin)
Maanantaina mies kävi moikkaamassa. Hän sanoi, että nyt hän on saanut vanhan ja entisenlaisen vaimon takasin. Lääkkeet oli kohillaan, enkä ollut ihan tokkurassa. <3 Pikku-ukotkin oli hävinneet. :)
Yksi asia kuitenkin vieläkin vaivaa. Asiasta sen yksityiskohtasemmin kertomatta, koska mietin vielä ,annanko todella huonoa palautetta vai en, niin toiset vaan on luotuja hoitajiksi ja toiset on olevinaan jotain saatanan pilleripoliiseja, jotka kyseenalaistavat syöpäsairaan kipulääkkeen tarpeen keskellä yötä ???!!! Ja luulee mun olevan joku saatanan Temestan käyttäjä kun tarjosi mulle sellasta, kun olin niin tuohtunut , kun en saanut kipulääkettä. Sanoi nimittäin suoraan, kun kieltäydyin erittäin jyrkästi ja sanoin vielä, että olen vain yhden kerran saanut ja se riitti torstai iltana, että ai, hän luuli, että olet enemmänkin käyttänyt tätä??? Mitä vittua!!!! ??? Aamuhoitaja sai erittäin tarkan tapahtuma kuvauksen ja tunneryöpyn niskaansa.
Ja koko tämän viikon ajan mielessä oli tuleva joulu. Ahdisti niin kamalasti, kun en pystynytkään valmistelemaan joulua niin kuin halusin. Ei itse tehtyjä laatikoita, kaloja, salaatteja, leivonnaisia. Lahjatkin hankkimatta. Ja kun ei ruoka maistu miltään... Ja siivoamattakin on.. huoh...
Torstaina 17.12 pääsin sit pois. Lapsenlapset oli mukana hakemassa mummia kotiin. Ja kun pihaan päästiin, huomasin, että joulukyntteliköt oli ilmaantunut kodin ikkunoihin.. Kai se joulu sittenkin tulee, myös mulle... Ja sain jotain muutakin..nimittäin jäätävän pahoinvoinnin..mutta siitä sit lisää seuraavassa postauksessa.
Se on sit vuosi vaihtunut, kun tätä kirjoitan, vaikka postaukseni vielä koskee viime vuotta, jonka viimeiset 3 kk olivat varmaan elämäni kamalimmat... Näin jälkeen päin kun asioita ajattelee ja muistelee, niin jotkin asiat tuntuu niin kaukaisilta ja epätodellisilta, vaikka ne ovat olleetkin niin totta kuin vaan totta voi olla. Tää mun sairauteni on myös vaatinut paljon myös mun läheisiltäni; mieheltäni, lapsiltani, ystäviltäni ja sukulaisiltani... paljon ymmärrystä, ymmärrystä ja vielä ymmärrystä... ja piiitkääää pinnaa.
Mutta palataan siihen mun toivottavasti viimeiseen hoitojaksooni syöpäosastolla, jonne siis mieheni vei mut, kun olo oli ihan hirveä ja olin kaiketi hippasen sekaisin opiaateista.
10.-17.12.2015
Hoh hoijakkaa.. :( että tämäkin mun piti kokea. Jos totta puhutaan, niin mulla ei ole paljoakaan muistikuvia koko osastolle saapumisesta. Aivan on usvan takana. Mutta siellä vaan olin ja kärvistelin kipujeni kanssa. Ja ne pikku-ukot... Mä aivan oikeasti näin muutaman päivän ajan niitä. Sivusilmälllä kun vilkaisi, niin selvästi näin hahmoja huoneessa; lapsia, vanhuksia, eläimiä; joillakin lapsillla oli pinkit vaatteetkin. Uskalsin jopa mua kattomassa käyneille kertoakin niistä.
Torstai iltana sain lääkkeeksi yhden temestan...rauhoittamaan tilannetta ja että myös yö olisi rauhallinen.. Voi luoja... !Mä olen luonnostani todella levoton nukkuja, vehtaan ja liikun ( en kävele) ja puhun ja huudan erittäin selkeällä äänellä. Ja mitä tapahtuikaan perjantain vastaisena yönä?? Olin touhunnut vessassa jossain lääkemömmötokkurassa ja kurlannut suutani... ja kipeätä nieluani..MUTTA MILLÄ????!!!!! Kirvelystä ja polttelusta päätellen olin täyttänyt kertakäyttämukin puolilleen KÄSIDESILLÄ!!! Ja sillä kurlasin jo muutenkin kipeää suutani...EI SAATANA!! Siinä aamulla kun istuin sängynreunalla kakeräilin niitä vähäisiä muistinrippeitä yöllisistä touhuista, oli mun pakko kysyä myös huonekaverilta, ettei siltä vaan ollut jäänyt mitään suuvettä vessaan; ei ollut.. Kyl se sitä käsidesiä oli.
Ei auttanut muuta kuin pyytää laitoshuoltajia ottamaan vessasta käsidesi pois, etten enää siellä sen kanssa touhuile. Ja näin myös tehtiin.
Lääkitystä titrattiin perjantaina ja sain kokeeksi Oxynormin lisäksi sellaista läpilyöntikipuun tarkoitettua lääkettä kuin Abstral. Nämä 2 lääkettä erilaisin yhdistelmin, tuotti vihdoin tulosta ja maanantaista lähtien käytin vain nestemäistä Pronaxenia. YES! Niin, no olihan mulla tietty kipulaastari; Durogesig 70 mikrogrammaa. Mutta siltikin.
2 pussia verta myös tiputettiin, koska Hb oli laskenut, oli enää 77. Myös muut veriarvot oli sytoista johtuen persiillään ja sain 3-4 päivänä Nivestim-injektion, joka auttaa elimistöä tuottamaan lisää valkosoluja.
Mutta se liman eritys. En tie-dä johtuuko se siitä , kun lopetin röökin polttamisen vaiko tästä taudista, mutta sitä vaan tuli ja tuli ja tuli. Yritä sitä sitten kakoa ulos, kun se kurkku oli niin arka. Ja kun oikein alkoi rykimään, niin alkoi kyökityttämään. Ja sitten tuli olo, että olen tukehtumassa siihen räkään. Kerran jo soitin kelloa vessassa, kun ajattelin että tänne tuuperrun. Tuli vähän pöljä olo, kun hoitaja katseli, kun yskein ja röhkein ja kyökein ja kakoin vedet silmissä kurkkuani auki ja sitten hän kysyi, että mitä mä odotin hänen hoitajana tekevän, kun soitin kelloa??? Niin Mitähän? Ottavan äärimmäisessä hädässä imun ja tyhjäävän mun nieluni, jos alan muuttumaan kasvoiltani siniseksi? Tai pitävän mua kädestä, etten ainakaan kuole yksin vessan lattialle? En mä tiedä, mutta jonkun mä siihen halusin. (Sama tilanne kävi myöhemmin kotonakin)
Maanantaina mies kävi moikkaamassa. Hän sanoi, että nyt hän on saanut vanhan ja entisenlaisen vaimon takasin. Lääkkeet oli kohillaan, enkä ollut ihan tokkurassa. <3 Pikku-ukotkin oli hävinneet. :)
Yksi asia kuitenkin vieläkin vaivaa. Asiasta sen yksityiskohtasemmin kertomatta, koska mietin vielä ,annanko todella huonoa palautetta vai en, niin toiset vaan on luotuja hoitajiksi ja toiset on olevinaan jotain saatanan pilleripoliiseja, jotka kyseenalaistavat syöpäsairaan kipulääkkeen tarpeen keskellä yötä ???!!! Ja luulee mun olevan joku saatanan Temestan käyttäjä kun tarjosi mulle sellasta, kun olin niin tuohtunut , kun en saanut kipulääkettä. Sanoi nimittäin suoraan, kun kieltäydyin erittäin jyrkästi ja sanoin vielä, että olen vain yhden kerran saanut ja se riitti torstai iltana, että ai, hän luuli, että olet enemmänkin käyttänyt tätä??? Mitä vittua!!!! ??? Aamuhoitaja sai erittäin tarkan tapahtuma kuvauksen ja tunneryöpyn niskaansa.
Ja koko tämän viikon ajan mielessä oli tuleva joulu. Ahdisti niin kamalasti, kun en pystynytkään valmistelemaan joulua niin kuin halusin. Ei itse tehtyjä laatikoita, kaloja, salaatteja, leivonnaisia. Lahjatkin hankkimatta. Ja kun ei ruoka maistu miltään... Ja siivoamattakin on.. huoh...
Torstaina 17.12 pääsin sit pois. Lapsenlapset oli mukana hakemassa mummia kotiin. Ja kun pihaan päästiin, huomasin, että joulukyntteliköt oli ilmaantunut kodin ikkunoihin.. Kai se joulu sittenkin tulee, myös mulle... Ja sain jotain muutakin..nimittäin jäätävän pahoinvoinnin..mutta siitä sit lisää seuraavassa postauksessa.
torstai 10. joulukuuta 2015
Sekopään paluu osastolle.
7.12 jaksoin niukin naukin hoitaa pakollisen työterveyshuollossa käynnin kelan vaatimuksesta, että saisin rahaa tästä sairasloman jatkumisesta. Sairaslomaa jatkettiin osastolta käsin 29.2.2016 asti, viimeksi oli tammikuun loppuun. Samalla sovittiin kolmikantaneuvottelun pitämisestä tammikuun alussa, koskien mun töihin palaamista. Ajattelin aloittaa puolikkaan tekemisellä. Naapurilta sain kyydin Uuteenkaupunkiin, niin ei tarvinnut taksilla mennä ja itse en ollut kykenevä ajamaan noista opiaateista johtuen.
Kivut nielussa jatkui, mutta pysyivät kurissa , kun otin tarv.Oxynormia 2-3 tunnin välein.
Tiistaina piti mukamas mennä Naantalissa käymään, mutta kivut vei voiton, ei mitenkään voinut lähteä, vaikka kyyti olikin valmiina. Kunpa olisin ollut jo tässä vaiheessa viisaampi.... mutta onneksi oli lääkettä.....
Yöt meni miten menivät. Nukuin parin tunnin pätkissä ja kakoin sitä paksua limaa nielusta pois. Mutta onneksi oli lääkettä....
Havahduin muutamana yönä siihen, että heräsin istumassa vessanpytyllä..olin nukahtanut sinne. Samoin myös saatoin nukahtaa keittiön tiskialtaan äärelle..seisaaltani! Mutta torstain vastainen yö oli piste iin päällä !!
Tiistaina ja keskiviikkona ja kuin myös torstainakin ystäväni Taina haki mut hänen luokseen; olin vähän niinkuin päivähoidossa. Sain ajatuksia muualle.
Mutta se torstain vastainen yö. ...Aamulla heräsin klo 7 aikaan olohuoneen sohvalta. Kaiketi siihen, kun miehen känny herätti sen töihin. Sitten alkoi tulemaan flash backejä... Ja siitä syystä, kun etsein Oxynorm pulloa, enkä löytänyt sitä. ..
Lyhennetty versio yön tapahtumista: Olen tod.näk. herännyt n. klo 2-3 ja ottanut nielun kipuun kipulääkettä. Jossain kohti havahduin siihen, että olin nukahtanut keittiön pöydän ääreen. Sen jälkeen pimeää...ei mitään hajua mistään, muuta kuin, että olin mennyt olohuoneen sohvalle nukkumaan. Mutta se mitä mä löysin aamulla.... voi luoja.... Se oxy pullo,joka oli hukassa..se löytyi keittiön kaapista, jossa säilytän kahvia, teetä yms. Sitä Oxya löytyi myös tyhjästä pilttipurkista n.2 cm..Kuin myös lääkeruiskussa n.10 ml. Ihme että olen vielä hengissä!!
Torstaina menin taas päivähoitoon ja olo aivan kamala. En saanut nukutuksi, koska olo oli kuin kamalassa krapulassa; paikat hakkasi.Sitten tuli käsky Tainalta, että nyt olisi syytä mennä sairaalaan.
Soitto osastolle lääkärille ja selostin tilanteen ja mitä oli tapahtunut yöllä. Ja osastolle sitten piti lähteä... Soitto miehelle, joka lähtikin miltei saman tien mua hakemaan. Ja sitten oltiinkin viikko osastolla... Ja mikä viikko se olikaan... Kipua, pahaa oloa, tukehtumisen tunnetta, itkua, itkua, itkua ja myös lisää sekoilua ja pikku-ukkoja..
Kivut nielussa jatkui, mutta pysyivät kurissa , kun otin tarv.Oxynormia 2-3 tunnin välein.
Tiistaina piti mukamas mennä Naantalissa käymään, mutta kivut vei voiton, ei mitenkään voinut lähteä, vaikka kyyti olikin valmiina. Kunpa olisin ollut jo tässä vaiheessa viisaampi.... mutta onneksi oli lääkettä.....
Yöt meni miten menivät. Nukuin parin tunnin pätkissä ja kakoin sitä paksua limaa nielusta pois. Mutta onneksi oli lääkettä....
Havahduin muutamana yönä siihen, että heräsin istumassa vessanpytyllä..olin nukahtanut sinne. Samoin myös saatoin nukahtaa keittiön tiskialtaan äärelle..seisaaltani! Mutta torstain vastainen yö oli piste iin päällä !!
Tiistaina ja keskiviikkona ja kuin myös torstainakin ystäväni Taina haki mut hänen luokseen; olin vähän niinkuin päivähoidossa. Sain ajatuksia muualle.
Mutta se torstain vastainen yö. ...Aamulla heräsin klo 7 aikaan olohuoneen sohvalta. Kaiketi siihen, kun miehen känny herätti sen töihin. Sitten alkoi tulemaan flash backejä... Ja siitä syystä, kun etsein Oxynorm pulloa, enkä löytänyt sitä. ..
Lyhennetty versio yön tapahtumista: Olen tod.näk. herännyt n. klo 2-3 ja ottanut nielun kipuun kipulääkettä. Jossain kohti havahduin siihen, että olin nukahtanut keittiön pöydän ääreen. Sen jälkeen pimeää...ei mitään hajua mistään, muuta kuin, että olin mennyt olohuoneen sohvalle nukkumaan. Mutta se mitä mä löysin aamulla.... voi luoja.... Se oxy pullo,joka oli hukassa..se löytyi keittiön kaapista, jossa säilytän kahvia, teetä yms. Sitä Oxya löytyi myös tyhjästä pilttipurkista n.2 cm..Kuin myös lääkeruiskussa n.10 ml. Ihme että olen vielä hengissä!!
Torstaina menin taas päivähoitoon ja olo aivan kamala. En saanut nukutuksi, koska olo oli kuin kamalassa krapulassa; paikat hakkasi.Sitten tuli käsky Tainalta, että nyt olisi syytä mennä sairaalaan.
Soitto osastolle lääkärille ja selostin tilanteen ja mitä oli tapahtunut yöllä. Ja osastolle sitten piti lähteä... Soitto miehelle, joka lähtikin miltei saman tien mua hakemaan. Ja sitten oltiinkin viikko osastolla... Ja mikä viikko se olikaan... Kipua, pahaa oloa, tukehtumisen tunnetta, itkua, itkua, itkua ja myös lisää sekoilua ja pikku-ukkoja..
sunnuntai 6. joulukuuta 2015
Kipujen lievitystä osa 1. ja hoidot päättyy
30.11 maanantaina menin sitten sädehoitoon ja lääkärin vo:lle laukku valmiina, että jään sinne. Vanhin tytär oli kuskina. Ja niin siinä sitten kävikin, että pääsin osastolle. Pillahdin itkuun, kun pääsin lääkärin ja kerroin, etten jaksa kipujen kanssa. Alta tunti, niin olin jo osastolla.
Syöpäosasto 1 on ihan mukava osasto;hoitajat mukavia ja osaavia... nooh.. mahtuu sinne muunlaistakin...jonka tulin myöhemmin huomaamaan.
Tää joulukuu ollut niin sekava, ettei oikeen pysy kärryillä tai jaksa enää muistaa kaikkea.. :( mutta tässä pääpiirteittäin:
Maanantaina nostettiin kipulaastarin tehoa 12 mikrog:sta 25:een ja tarv. Oxynormin määrä 5 mg:sta 10:een. Tiistaina tuota Oxya nostettiin 15 milligrammaan. Kivut nielussa vain jatkuivat, joten kipulaastarin annosta nostettiin keskiviikkona 37 mikrogrammaan.
Torstaina oli sitten sädemeeting. Mukana mulla oli mies, tytär ja hyvä ystävä Taina. Siellä keskusteltiin tulevasta. Maaliskuun 1. päivänä sitten on kontrolli ja sitä ennen tai siinä paikkeilla on PET-kuvaus, josta näkee miten hoito on tehonnut. Myös PEG-letkun poistosta keskusteltiin. Alustavasti se sovittiin pois otettavaksi tammikuun alussa, JOS kaikki ruoka menee suun kautta alas. Eli syömään pitäisi alkaa...
Torstaina tytär myös kävi hoitamassa Turun kauppahallissa tarjoamis asiat. Halusin tarjota sädepolin hoitajille ja sädehoitoa antaneelle ryhmälle (hoitohuone 4) jotain suolasta ja makeaa herkkua. Olisin itse leiponut, mut mutta mites leivot, kun oot sairaalassa? Kakut tytär löysikin Suomen parhaasta leipomosta; MBakery Cafesta ja suolaisen jostain pienemmästä leipomosta.
Perjantaina olin saada sykerön, kun perjantain lääkäriaika klo 9.30 olikin peruttu, vaikka olin sen vielä illalla tarkistanut osastolta käsin. Syy oli nimenomaa se, kun olin osastolla lääkärin hoidossa. RTG-hoitaja huomasi mun olevan paikalla ja tarjoutui ottamaan mut jo sädehoitoon, mutta kieltäydyin, koska tytär ei ollut vielä tullut tarjoomisten kanssa paikalle. Klo 10.45 oli sitten toivottavasti elämäni viimeisin sädehoito. Toivottelin hyvät jatkot hoitajille ja jätimme herkut heille. Viimeiset halaukset ja sitten sainkin lähteä osaston kautta kotiin toipumaan..
Itsenäisyyspäivä viikonloppu meni kaiketi ihan ok, itsellä ei oikein ole mielikuvaa koko viikonlopusta, sillä tuntuu näin jälkikäteen ajateltuna, että seuraavan viikon tapahtumat on pyyhkineet mun muistia... ehkä niin on parasta.Mutta nielu oli edelleen kipeä, mutta olihan mulla lääkkeet sitä varten....
Syöpäosasto 1 on ihan mukava osasto;hoitajat mukavia ja osaavia... nooh.. mahtuu sinne muunlaistakin...jonka tulin myöhemmin huomaamaan.
Tää joulukuu ollut niin sekava, ettei oikeen pysy kärryillä tai jaksa enää muistaa kaikkea.. :( mutta tässä pääpiirteittäin:
Maanantaina nostettiin kipulaastarin tehoa 12 mikrog:sta 25:een ja tarv. Oxynormin määrä 5 mg:sta 10:een. Tiistaina tuota Oxya nostettiin 15 milligrammaan. Kivut nielussa vain jatkuivat, joten kipulaastarin annosta nostettiin keskiviikkona 37 mikrogrammaan.
Torstaina oli sitten sädemeeting. Mukana mulla oli mies, tytär ja hyvä ystävä Taina. Siellä keskusteltiin tulevasta. Maaliskuun 1. päivänä sitten on kontrolli ja sitä ennen tai siinä paikkeilla on PET-kuvaus, josta näkee miten hoito on tehonnut. Myös PEG-letkun poistosta keskusteltiin. Alustavasti se sovittiin pois otettavaksi tammikuun alussa, JOS kaikki ruoka menee suun kautta alas. Eli syömään pitäisi alkaa...
Torstaina tytär myös kävi hoitamassa Turun kauppahallissa tarjoamis asiat. Halusin tarjota sädepolin hoitajille ja sädehoitoa antaneelle ryhmälle (hoitohuone 4) jotain suolasta ja makeaa herkkua. Olisin itse leiponut, mut mutta mites leivot, kun oot sairaalassa? Kakut tytär löysikin Suomen parhaasta leipomosta; MBakery Cafesta ja suolaisen jostain pienemmästä leipomosta.
Perjantaina olin saada sykerön, kun perjantain lääkäriaika klo 9.30 olikin peruttu, vaikka olin sen vielä illalla tarkistanut osastolta käsin. Syy oli nimenomaa se, kun olin osastolla lääkärin hoidossa. RTG-hoitaja huomasi mun olevan paikalla ja tarjoutui ottamaan mut jo sädehoitoon, mutta kieltäydyin, koska tytär ei ollut vielä tullut tarjoomisten kanssa paikalle. Klo 10.45 oli sitten toivottavasti elämäni viimeisin sädehoito. Toivottelin hyvät jatkot hoitajille ja jätimme herkut heille. Viimeiset halaukset ja sitten sainkin lähteä osaston kautta kotiin toipumaan..
Itsenäisyyspäivä viikonloppu meni kaiketi ihan ok, itsellä ei oikein ole mielikuvaa koko viikonlopusta, sillä tuntuu näin jälkikäteen ajateltuna, että seuraavan viikon tapahtumat on pyyhkineet mun muistia... ehkä niin on parasta.Mutta nielu oli edelleen kipeä, mutta olihan mulla lääkkeet sitä varten....
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)