lauantai 1. elokuuta 2015

Kuka,miksi ja miten?

Olen 52-vuotias mummi-ihminen Varsinais-Suomesta, Laitilasta. Olen myös vaimo, 4 aikuisen lapsen äiti, 3 lapsenlapsen mummi ja ammatiltani hoitaja. Kanta laitilalainen en ole, vaan voisin sanoa että olen kotoisin Satakunnasta, Harjavallasta, sillä olen viettänyt siellä koko lapsuuteeni, nuoruuteni ja miltei koko aikuisikäni. Sukujuuret ovat kuitenkin pohjoisessa. Näillä asioilla ei kuitenkaan ole merkitystä tämän blogin tekeleen kannalta.

21.9.2015 sain kuulla sairastavani nielurisakuopan syöpää. Huonosti erilaistunut levyepiteeli carsinoma, gradus 3.

Miksi tämä blogin väsääminen?
 1. Tiedon jakaminen tästä taudin tyypistä. (itse en paljoakaan netistä löytänyt, kun yritin etsiä tietoa)
2. Terapeuttinen

Kirjoitustapani saattaa vaihdella asiallisesta mustaan huumoriin ja poukkoilulta asiasta toiseen ei voi myöskään välttyä.
Jo viime vuoden joulukuussa pelkäsin sairastuneeni syöpään, kun kävin pienessä gynen operaatiossa ja silloin  ensimmäisen kerran muhi ajatus bloginpitämisestä JOS tauti iskee...  Mutta siihen meni sitten vajaa vuosi...

Yritän kovasti saada tämän kronologiseen järjestykseen, että olisi helpompi lukea, siksi olen ympännyt nämä alku kuukausien tapahtumat yhteen.  Näin jälkikäteen kirjoittaessa tulee asiat varmaan hieman suodattimen läpi..Hoitojen alkaessa, aikataulu on jo totuuden mukaisempi.

Pidemmittä puheitta, tarina alkakoon...