sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Vuosi " kellon kilkutuksesta"

No niin. Vuosi sitten 4.12 kävin saamassa viimeisen sädeannokseni. Ja vasta sen jälkeen alkoi vointi huonontumaan. Jos olisin sen tiennyt minkä nyt kokemuksen kautta tiedän, niin olisinko pystynyt  valmistautumaan jotenkin? Epäilempä.
Olen facessa ulkolaisessa tonsilla cancer support ryhmässä ja niitä tarinoita kun lukee, niin on se vaan pakko todeta , että on onni syntyä Suomeen ja varsinkin sairastaa Suomessa...  täällä saat samaa hoitoa, olet sitten mistä yhteiskuntaluokasta tahansa. Ja voisi myös sanoa, että miltei ilmaiseksi. Onhan tietenkin olemassa yksityissektoreita, joiden palveluita voivat ne käyttää, jotka haluavat ja joilla on varaa tai on ottanut sopivan vapaaehtoisen vakuutuksen. Mutta itse hoito ei käsittääkseni eroa julkisesta sairaanhoidosta, vaan saman protokollan mukaan edetään syövän hoidossa kuin julkisella sektorillakin.  Toista tuolla suuressa maailmassa.. hoidoista voi joutua maksamaan suuriakin summia. Ja kalliita kuvauksia, esim. PET kuvausta, et välttämättä saa kuin kerran tai kaksi, koska vakuutus ei kata niitä enempää, vaikka lääkäri olisi sellaista suunnitellut. Siinä sitten yrität repiä rahaa jostain ja ihmisillä on sellaisia rahankeräys sivustoja, joiden kautta halukkaat voivat lahjoittaa muutaman dollarin, punnan tai ruplan...  Meillä on maksukatot matkoista, lääkkeistä ja sairaalamaksuista, ja kun ne ylittyy niin mikäs meillä täällä ollessa. Tätä kun miettii ja on joutunut näitä palveluita käyttämään, niin ihan mielelläni niitä veroja maksan pienestä palkastani.
 Nyt odotan joulua.... mulla on kaikki pyhät vapaat töistä. Viime joulu meni ihan sumussa eikä sitä Joulumieltä tainnut juurikaan olla. Nyt on toisin. Makuaisti on palautunut miltei kokonaan ja kroppakin suht kunnossa.

Niin ja tuo otsikko... Ameriikoissa näyttäisi olevan tapa, jonka voisi Suomessa ottaa käyttöön; Kun olet saanut viimeisen sädehoidon, niin sädepolin seinässä on iso kello, jota potilas kilkuttaa merkiksi, että "ohi on "
Minä en kuitenkaan halua sitä kelloa soittaa....

❤ Ihanaa Joulun odotusta kaikille ❤

Lämpimin ajatuksin ja halauksin
           Katariina