Jos joku asia lyö ihmisen ihan pohjamutiin ja masennuksen syviin syövereihin, niin mun kohdallani se on PAHOINVOINTI. Ainoa hyvä asia taitaa olla mun tapauksessa se, etten pysty oksentamaan. Syy siihen on se, että mulle tehty närästysleikkaus, fundoplikaaatio. Siinä ruokatorven ja mahalaukun välinen portti on kiristetty sen verran piukkaan, että kerran kun jotain mahaan menee, niin se ei sieltä enää takaisin tule.
Kumpi sitten parempi, pitää maha täynnä oksennusta ja huonoa ja etovaa oloa vaiko , että saa oksennettua sen kaiken pois? Ei se oksentaminenkaan mitään herkkua ole. Ja mitä mä olisinkaan oksentanut? Sitä Nutrisonia, joka muutenkin haisee ihan jäätävälle skeidalle.... YÄK..
Ensimmäinen kunnon pahoinvointi kohtaus tuli 18.12. osastojakson jälkeen. Lääkkeenä oli perus Primperan. Ei mitään iloa. Etova olo jatkui ja nukkumisestakaan ei tahtonut tulla mitään. Yritin tiputella Nutrisonia hieman mahaani, mutta ei auttanut. Ja mä olin aivan yksin kotona pahan oloni kanssa. Mies oli töissä. Ja se yksin olo oli miltei yhtä kamalaa kuin pahoinvointi. Soitin sädepolille ja kyselin sieltä neuvoa, että voisinko ottaa sitä granisetronia pahoinvointiin. Sainkin siihen luvan, mutta myös sanottiin, että jos en pärjää, niin mentävä takaisin osastolle. EN VARMAAN MENISI! Seurakseni sain tätini Harjavallasta, reilun 60 km päästä. Oli se pitkä aika odottaa... Mutta psyykkinen olotilani hieman kohentui, kun ei tarvinnut olla yksin... Ja googlaamalla selvisi, että Nivestim-injektiossa ( se, joka tuottaa valkosoluja) on sivuoireena pahoinvointi.. Miksei sitä osastolla kerrottu?? Vanhin tytär Anu tuli sitten illalla töittensä jälkeen ja oli viikonlopun, koska mies oli silloinkin poissa;puhaltamassa ringetteä ja jääkiekkoa. Sunnuntai iltana olo alkoikin sitten olemaan paljon parempi. Lauantaina jo aloin hieman virkistymään iltaa kohden. Mutta itkukohtauksilta ei voinut välttyä. Kaikki tuntui olevan huonosti ja kurjasti. Mutta kun pahoinvointi hellitti, niin olo oli jo paljon parempi.
Jouluviikon tiistaina soitti osaston lääkäri sovitusti kysyäkseen vointiani. Ja lyhyesti kerrottuna hän sanoi seuraavaa: Pään ja kaulan alueen syövän hoito on yksi rankimmista hoidoista,koska sädehoito vaikuttaa niin moneen asiaan pään alueella; eli suussa, korvissa, hampaissa. Ja 7 vkoa hyppäät hoidoissa yhteen soittoon. Sitten on se PEG-letkukin vielä. N.4 vkoa hoidon loppumisen jälkeen, voi huomata, että olo alkaa olla suht hyvä. Siis 4 viikkoa odotettava...ainakin..
Joulukin sitten tuli. Tyttären kanssa sain laitettua hieman joulua kotiin. Aattona menin toisen tyttären perheen luo Euraan ja olin siellä yötä. Mies hoiti joulupukin virkaa koko aaton. Yritin myös syödä jouluruokaa, mutta vaikeaa se oli ; 2 tl kinkkua ja saman verran peruna- ja porkkanalaatikkoa,ja pieni murunen karjalanpiirakkaa. Ei ollut häävit eväät mulla. Mutta lasten lasten iloa oli mukava seurata. On ne niin murusia. Mummin rakkaat.
Tässä samalla aloin purkamaan kipulaastarin annostusta ohjeen mukaan; vähensin 3 päivän välein; 50- 37-25-12 mikrogrammaa ja tuota viimeistä pitäisin niin kauan kuin laastari pysyisi iholla. Ja nyt olen ilman kipulääkitystä...
Pahoinvointi nro 2 iski sitten Tapanin päivän iltana. Lievänä. Sunnuntai meni vielä jotenkuten etovan olon kanssa, mutta iltaa kohden se paheni. Onneksi kuitenkin pystyin yöni nukkumaan. Illalla laitoin viestiä kaverille Harjavaltaan, josko hän voisi tulla maanantaina, koska taas olisin yksin. Se yksin olo vaan kummasti pelotti, kun tuo pahoinvointi iski. Ja ystävä saapuikin. En ollut nähnyt häntä pitkään aikaan ja poruhan siinä tavatessamme pääsi. Kiitos Irma. Ja iltaa kohden oli taas hetken muka parempi olo.
Mutta tiistai oli sitten koettelemus. Ensimmäistä kertaa v.2008 jälkeen olin oikeasti oksentaa.. siltä se ainakin tuntui. Koko mahalaukku tuntui kääntyvän ylös alaisin ja se kyökkiminen... Luulin jo peräreikänikin tulevan suun kautta ulos, kun koko kroppa vääntyi mutkalle siitä tyhjän kyökkimisestä. Siinä vaiheessa istuin vessan lattialla pää pytyssä ja itkin... ja yskein ja kyökein ja välillä kyökein ja yskin. Ja itkin.. Kenet mä saisin apuun.. ??? Taina lupasi tulla käymään.. ja täti taas kerran.. Rakas kummitätini.. ikää 70, mutta on niin nuorekas.. :) Kiitos Taina ja Maire.. Soitin myös syöpäosastolle.. ja se kannatti. Sain uuden pahoinvointi lääkkeen ;Sofranin. Ja se oli todella hyvä.. Eli Primperania kolmasti päivässä ja Sofrania neljästi. Kysyin myös opiaattien vieroitusoireista; josko pahoinvointi johtuu siitä? Olin jo laittanut lisä laastarin, mutta lääkäri käski ottamaan sen pois.. ei johdu vieroitusoireista.. selvä se sitten, nappasin sen pois.
Siellä vessan lattialla istuessani kännykkäni soi ja TYKSistä soitettiin. Olin saanut kutsun PEG-letkun poistoon tammikuussa ja soittivat kysyäkseen tietoja. Siinä vaiheessa olin jo niin rikki, että räävyin vaan puhelimeen, että nyt oon kyl sellasessa jamassa, että voi olla että kaikki peruuntuu, en pysty vastaamaan mihinkään..
Ja niin vaan kävi, että uudenvuoden aattona olo oli jo aivan eri. Jaksoin valvoa ilotulitukseen asti jopa. Eikä pahoinvointia ollut.
Mutta mielen matalaksi nuo pahoinvointi päivät vei. Olin jo niin lyömässä hanskat tiskiin kaikille suunnitelmille mitä mulla ja Makella on... Toivon pilkahdustakaan en nähnyt missään. Riina--tytär oli hankkinut Laitilan terkkarista psykologin numerot, että jos mä kävisin siellä.. Sinänsä hyvä ajatus, mutta näin jälkikäteen ajatellen, mä olisin halunnut nähdä, että miten kukaan olisi siinä vaiheessa mut sinne saanut?? Ei kukaan..
Nyt sitten ootellaan PEGin poistoa.... YES!
